Kello on 13.22 joulukuun 10. päivänä vuonna 2010. Supistukset voimistuvat, ja 26-vuotias Danesh Manandhar vääntelehtii kivusta Katmandun suurimman sairaalan synnytysosastolla.
Kätilö astelee naista kohti ripein askelin käytävän halki. Perillä hän auttaa Daneshin pyörätuoliin ja kaksikko häipyy pian näkyvistä. Jäljelle jää samanikäinen isä Nity Manandhar, leveä hymy kasvoillaan.
”Olen niin hermostunut ja onnellinen. Tulimme tänne, kun kuulimme, että synnyttäminen on täällä ilmaista ja myös matkat maksetaan”, hän sanoo ja säntää vaimonsa perään.
Nepal oli kauan yksi maailman vaarallisimmista maista synnyttävälle äidille. Historiallisesti korkea äitiyskuolleisuus selittyi köyhyydellä, tiedonpuutteella ja synnytysklinikoiden vähäisyydellä – erityisesti maaseudulla.
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi vuonna 2004, että 10 000 nepalilaista kohti oli vain kaksi lääkäriä. Lisäksi abortti oli kielletty ja laittomia abortteja tehneitä naisia vangittiin.
Nykyisin tilanne on täysin toinen.
”Äitiyskuolleisuus on laskenut 539:sta 229:een 100 000 synnytystä kohti”, kehaisee synnytysklinikan tohtori Lata Bajrachaya kirjoituspöytänsä takaa.
Lisääntymisterveyden kysymykset ovat Nepalissa yhä kiistanalaisia. Poliittinen myllerrys, joka muutti Nepalin lyhyessä ajassa taantumuksellisesta kuningaskunnasta tasavallaksi, on kuitenkin toiminut muurinmurtajana myös naisten oikeuksissa.
”Menestystämme selittävät abortin laillistaminen ja kätilöiden kouluttaminen kauas maakuntiin”, Lata Bajrachaya sanoo.
Matkakorvaus houkuttaa klinikalle
Toimiston ulkopuolella odotushuone on täynnä hermostuneita pariskuntia. Vastasyntyneitä lapsia ja heidän omaisiaan vieri vieressä. Puheensorina leviää mattona koko sairaalan yli, pistävä kloorinhaju tuntuu nenässä.
Naiset puhelevat niitä näitä ja vertailevat mahojaan. Myös isät ovat paikalla.
Viisi vuotta sitten vain 15 prosenttia äideistä hakeutui klinikoille synnyttämään. Nyt osuus on noussut 47 prosenttiin. Asiaa on edesauttanut se, että kaikki sairaalassa synnyttävät saavat matkakorvauksena tuhat Nepalin rupiaa, noin kymmenen euroa. Vuoristosta tuleville naisille maksetaan tuplakorvaus.
Tuloksia ei ole tarvinnut odottaa pitkään.
”Kaksi vuotta sitten meillä oli neljäkymmentä synnytystä vuorokaudessa, nyt luku on yli kahdeksankymmentä”, Lata Bajrachaya sanoo ja viittaa kädellään kohti ylitäyttä huonetta.
Vielä hän ei voi kuitenkaan olla täysin tyytyväinen. Saavuttaakseen YK:n asettamat vuosituhattavoitteet, Nepalin on saatava kuolleisuus laskemaan entisestään, 213 kuolemantapaukseen 100 000 raskautta kohti ennen vuotta 2015.
”Alku on ollut hyvä. Nyt olennaista on tavoittaa maaseutu. Jos me onnistumme siinä, tulee luku vielä laskemaan”, tohtori lupaa.
Napanuora kivellä poikki
Ilma on raikas ja utuinen Chipatanin vuoristokylässä, vuorokauden matkan päässä Katmandusta itään. Himalajan huiput eivät monsuuniaikana päästä pilviä hetkeksikään otteestaan. Hämärän tultua laaksot imevät usvan puoleensa. Ympäristö on vihreä ja maa punaruskea, kylmä ja kostea.
Kun lehmät on lypsetty, 40-vuotias äitiyskuolleisuuden vähentämisen puolesta vapaaehtoistyötä tekevä Boadt Maryari lähtee aamupartiolleen.
”Jotkut täällä kylässä pitävät synnyttämistä yhä jotenkin likaisena”, Maryari sanoo harppoessaan reippain askelin pitkin kapeaa vuoristopolkua.
Naisen neuvot saavat paikoin voimakasta vastustusta. Perinteen mukaan naiset eristetään yhä ulkorakennukseen synnytyksen jälkeen. Uskotaan, että ”epäpuhtaat” naiset tietävät epäonnea.
”Kyläläiset ovat perinteisesti synnyttäneet yksin vuoristossa, ja iskeneet napanuoran poikki kivellä. Eivät he aina ole kovin vastaanottavaisia ajatuksilleni. Heillä on tapana osoittaa poikiaan ja sanoa: katso nyt kuinka isoja ja vahvoja he ovat, älä tule tänne neuvoinesi”, nainen kertoo voimattomana.
Yhtäkkiä polulla tulee vastaan joukko lehmiä. Boadt Maryar painautuu vuorenseinämää vasten välttääkseen putoamisen alas virtaan.
Perillä päivän ensimmäisen äidin, 26-vuotiaan Psatimo Acharyan, luona hän selittää, kuinka tärkeää on muistaa ottaa rautatabletteja ja juoda vettä. Pihalla leikkii viisivuotias tytär Suprova Acharya ja sylissä makaa tiukkaan kapaloitu viisitoistapäiväinen tyttö Sherjan.
”Antamani valistus ei ole lääketieteellistä, vaan etupäässä yleistietoa hygieniasta”, vapaaehtoistyöntekijä kertoo.
Naiset nauravat muistaessaan kuinka Psatimo Acharyaa kannettiin tunti paareilla pimeässä, jotta hänet saatiin lähimmälle synnytysklinikalle. Hän oli sukunsa ensimmäinen, joka ei synnyttänyt kotona. Missä hän itse syntyi, sitä hän ei tiedä.
”Äitini kuoli pian synnytyksen jälkeen. Ehkä synnyin kotona, luultavasti eläinten luona ladossa”, hän kertoo.
Todettuaan, että imetys sujuu aivan kuten pitääkin, naiset hyvästelevät ja sopivat seuraavan tapaamisen kahden viikon päähän.
Synnyttäjä saa puhtaan mekon
Matkallamme seuraavan potilaan luo Boadt Maryari selittää, että abortin laillistamisen lisäksi on kolme muutakin syytä siihen, miksi äitien ja lasten kuolleisuus kylässä on laskussa. Ensinnäkin ennen luultiin, että lapsi joka ei alkanut heti synnyttyään itkeä, oli kuollut.
”Joillakin on esimerkiksi ollut napanuora kaulan ympärillä, mutta hengityksen aloittaminen onnistuu kyllä”, hän sanoo.
Yksi toinen uusi tapa on pelastanut vielä enemmän henkiä.
”Ennen vastasyntyneet pestiin puhtaaksi heti synnytyksen jälkeen, mutta sen perinteen olen nyt onnistunut kitkemään.”
Ideaalissa tilanteessa vastasyntynyt tulisi pestä vasta vuorokauden ikäisenä, sitä ennen vauva puhdistetaan pyyhkimällä. Olisi tärkeää, että vauva pystyisi ja ennen kaikkea ehtisi käyttää hyväkseen äidiltä synnytyksen yhteydessä saamansa suojaavat bakteerit.
Kolmannen uudistusta vaativan asian hän oivalsi eräänä päivänä. Monet naiset eivät halua synnyttää kodin ulkopuolella, koska heillä ei ole puhtaita vaihtovaatteita synnytyksen jälkeen.
”Nykyisin kaikki klinikalla synnyttävät saavat minulta uuden mekon päälleen, Boadt Maryari kertoo innostuneena.
Paljon on edistytty siitä, kun hän 21 vuotta sitten aloitti työnsä kylässä.
Tulevaisuuden varalle Maryarilla on ajatus äitiysneuvolasta. Niinikään hän haluaisi kouluttaa miehiä huolehtimaan lapsistaan ja raskaana olevista vaimoistaan.
Nainen omistautuisi vapaaehtoiselle äitiysneuvonnalle kokopäiväisesti, mutta koska hän on eronnut ja neljän lapsen yksinhuoltaja, joutuu hän perheensä elättääkseen harjoittamaan myös pienviljelyä.
”Muutama vuosi sitten kiersi huhu, että me vapaaehtoiset saisimme kolmetuhatta rupiaa (noin 30 euroa) kuukaudessa valtiolta. Kaikki onnittelivat minua. Myöhemmin ilmeni, että kyse oli kolmestatuhannesta rupiasta vuodessa. Olin yhtä iloinen siitäkin”, hän sanoo ja hymyilee ovelasti.
Syy virneeseen selviää: rahoja ei ole näkynyt vieläkään.
Puolen tunnin jälkeen kauempana polulla puukatoksen alla seisoo 27-vuotias Maan Kumari Shresta, jonka raskaus on edennyt jo pitkälle. Hänen kaksi lastaan, kahdeksan- ja yksivuotiaat, roikkuvat kiinni äidin hameessa ja tunnustelevat äidin isoa mahaa.
Kolmanteen synnytykseensä valmistautuvaa naista ei jännitä.
”Tämä on jo tuttua minulle”, hän sanoo.
Vapaaehtoistyöntekijä Boadt Maryari nyökkää hyväksyvästi ja jatkaa matkaansa.