Kulttuuripalat

Sokerivettä köyhien perheiden lapsille Brasiliassa ja kirja köyhyydestä ja ihmisoikeuksista.

Brasilian paljas köyhyys

Tammikuussa Helsingissä järjestettävillä Docpoint-festivaaleilla näytetään palkitun brasilialaisohjaaja José Padilhan elokuva Garapa. Dokumenttielokuva esittelee köyhien brasilialaisperheiden arkea, jota leimaa päivittäinen kamppailu ruoan saamiseksi.

Joinain päivinä syödään, toisina ei, kuten perheenäiti lakonisesti toteaa. Alituinen aliravitsemus tekee arjesta ilotonta, osa miehistä pakenee alkoholin avulla.

Elokuva pysäyttää katsojan kuvilla alastomina elävistä lapsista sekä heidän huoltajiensa piinalla. Perheet kuitenkin näytetään itsenäisinä toimijoina eikä kohteina, joten vaikutelmaa sosiaalipornosta ei synny. Köyhiä myös haastetaan: Miksi lapsia hankitaan niin paljon? Eikö äiti voisi jättää perhettä laiminlyövän miehensä?

Elokuva on paljas ja tarkkanäköinen, mutta alussa turhan hidastempoinen. Dokumentti jättää avonaisiksi kysymyksiä, kuten sen, miksi sylivauvoillekin juotetaan sokerivettä, garapaa, eikä rintamaitoa.

Festivaali esittelee lukuisia ulkomaisia ja kotimaisia, muun muassa pakolaisuutta ja miehen kuvaa käsitteleviä dokumenttielokuvia. JS.

Docpoint-festivaali Helsingin elokuvateattereissa 26.–31.1.

Voimaa, ei rahaa

”Maailman köyhyyden määritteleminen taloudellisin termein – yksi tai kaksi dollaria päivässä – on riittämätöntä”, sanoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty internationalin pääsihteeri Irene Khan joulukuussa Helsingissä. Khan oli esittelemässä juuri suomeksi julkaistua kirjaansa Kohtalona köyhyys?, jossa hän käsittelee köyhyyden ja ihmisoikeuksien puutteen kytköksiä.

Khanin mukaan köyhyys aiheuttaa turvattomuutta ja voimattomuutta. Toisaalta heikot ihmisoikeudet lujittavat ja syventävät köyhyyttä. Köyhän omaisuudella – vähäiselläkään – ei usein ole lain suojaa. Näin syntyy köyhyyden ja heikkojen ihmisoikeuksien noidankehä, joka on maailman suurin ihmisoikeusongelma.

Khan haastaa taloustieteilijöiden hallitseman köyhyyskeskustelun, jossa korostetaan talouskasvua. ”[…] pitäisi olla selvää, ettei tärkein haasteemme ole köyhien vaurastuttaminen, vaan voimauttaminen”, hän kirjoittaa.

Khan toimi Amnestyn pääsihteerinä vuosina 2001–2009. Tänä aikana hän on pyrkinyt nostamaan järjestön agendaan enemmän taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia kansalaisoikeuksien rinnalle. Hänen teoksensa onkin nähty eräänlaisena väistyvän pääsihteerin testamenttina. JS.

Irene Khan: Kohtalona köyhyys? Miten oikeuksien puute syventää köyhyyttä. Suom. Lauri Itäkannas. Wsoy 2009.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!