Kulttuuripalat

Dokumenttielokuva Sierra Leonesta ja tietokirja monikulttuurisuudesta perheissä.

Sierra Leonessa on opittu antamaan anteeksi

”Sierra Leonen kaltaisissa maissa alkaa usein uusi sota viiden vuoden sisällä, jos asiat eivät riittävästi muutu. Ihmiset kyllästyvät odottamaan”, toteaa Veritimanttien jälkeen -dokumenttielokuvan kertojaääni.

Vuonna 1991 Sierra Leonessa puhkesi yli kymmenen vuotta kestänyt sisällissota. Konfliktin tunnusmerkeiksi nousivat lapsisotilaat ja siviileihin kohdistuneet raakuudet. Keskeinen syy taisteluihin olivat maan timanttivarat.

Sodan jälkeen Sierra Leonessa on ollut yllättävän rauhallista. Uhrit ja entiset sotilaat ovat oppineet elämään keskenään ja antamaan anteeksi. Suomen pakolaisavun tuottama ja Taavi Vartian ohjaama dokumenttielokuva päästää ääneen molemmat osapuolet.

Sisällissodan loppumisesta on nyt yli viisi vuotta. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla Sierra Leone on viime vuodet ollut viimeisellä sijalla. Elokuva suhtautuu maahan kuitenkin ilahduttavan toiveikkaasti. Sen mukaan sierraleonelaisissa voi nähdä suurta voimaa. JS.

Veritimanttien jälkeen -elokuva tv-nelosella 6.12.2009.

Hyppy tuntemattomaan

Monikulttuurisuuden haasteisiin antaa pohjaa Päivi Oksi-Walterin, Jonna Roosin ja Ritva Viertola-Cavallarin tietokirja Monikulttuurinen perhe. Kirjoittajilla on ammatillisen asiantuntemuksen lisäksi kokemusta kaksikulttuurisesta avioliitosta.

Teokselle on sosiaalinen tilaus: vuonna 2006 Suomessa asui kaksikulttuurisissa liitoissa yli 150 000 ihmistä, lapset mukaan lukien. Vuosittain solmitaan kolmisen tuhatta kaksikulttuurista avioliittoa.

Avioliitto on haaste, ja kahden kulttuurin liitossa haasteet ovat tavallista vaativampia, kolmikko kirjoittaa. Kaksikulttuuriset liitot päättyvät eroon kaksi tai kolme kertaa yksikulttuurisia useammin.

Liitossa on usein kyse hypystä tuntemattomaan. Ennakkoluulojen sijaan parit tarvitsisivat yhteiskunnan tukea. Haasteita löytyy kulttuurierojen yhteensovittamisesta, lastenkasvatuksesta, uskonnosta, miehen ja naisen rooleista.

Parhaimmillaan kaksikulttuurinen liitto tarjoaa kirjan mukaan koko perheelle mahdollisuuden parempaan itsetuntemukseen ja kykyyn sietää erilaisuutta. AV.

Päivi Oksi-Walter, Jonna Roos, Ritva Viertola-Cavallari (toim.): Monikulttuurinen perhe. Kustannus Oy Arkki 2009.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2009.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!