TIMO KURONEN
Huhtikuussa laosissa juhlittiin Bokeon ja Luang Namthan maakuntien halki kulkevan reilun kahdensadan kilometrin mittaisen päällystetien avajaisia. Tie on viimeinen osa Singaporen ja Pekingin yhdistävää Aasian valtatietä, ja rahoitus sen rakentamiseen tuli Kiinalta, Thaimaalta ja Aasian kehityspankilta.
Tie Botenista kaakkoon kohti pääkaupunki Vientianea on askeettisessa kunnossa. Se ei kuitenkaan estä liikennettä. Tänäänkin Yunnanin maakunnan eteläkulmalta Menglasta matkaan lähtenyt suuri kaksikerrossängyin varustettu bussi ajaa vuoristoteitä pitkin Luang Prabangiin ja sieltä yön yli Laosin pääkaupunkiin Vientianeen.
Bussin matkustajat ovat kiinalaisia kauppiaita tai kiinalaisten yritysten työntekijöitä Laosissa. Vastaavanlaisia busseja liikkuu Laosin lisäksi myös Burman ja Kambodzhan teillä. Kiinalaiset kauppiaat ovat löytäneet markkinaraon naapurimaista, ja nykyinen Kiinan politiikka rohkaisee yrittäjien kansainvälistymistä.
Jokaisessa Pohjois-Laosin kaupungissa on nykyään kiinalaisten kauppiaiden ylläpitämä tori, jossa myydään kulutustavaroita. Halvat kiinalaiset tuotteet ajavat thaimaalaiset ja vietnamilaiset tuotteet markkinoilta.
Vastarinta herää
Internetin keskustelupalstalla laosilainen nimimerkki Sangalee päivittelee tilannetta näin:
”Jekit (kiinalaiset) ovat kaikkialla Pohjois-Laosissa. He rakensivat Laos Vegasin Boteniin. He valtasivat Oudomsayn, Luang Prabangin ja Vientianen Nong Douangin torit. He ovat hyvin saitoja eivätkä palkkaa laosilaisia. Sen sijaan he tuovat oman työvoimansa kaikkiin Laosin hallituksen heille antamiin hankkeisiin.”
”Kun he ovat saapuneet Laosiin, he kieltäytyvät palaamasta Kiinaan. Heidän unelmansa on elää Souvannaphoumissa, Laosin kultaisessa maassa. He haluavat laosilaisen unelman, johon kuuluu usea lapsi eikä vain yksi kuten kotimaassa. Kymmenen vuoden kuluttua Laosin väkiluku on kymmenen miljoonaa ja puolet heistä on jekkejä.”
Pääkaupungissa on viime aikoina esitetty maassa varsin harvinaista julkista kritiikkiä uuden urheilustadionin ja sen viereisen uudiskaupungin rakentamisen vuoksi. Kiinalaisten puskutraktorien alle jäävä yli 15 neliökilometrin That Luangin kosteikkoalue on ollut tärkeä tulvien tasoittaja ja ruoka-aitta tuhansille perheille. Vientianen kasvava keskiluokka on huolissaan siitä, että hankkeen mukana kaupunkiin muuttaa jopa kymmeniä tuhansia kiinalaisia lisää.
Laosin hallituksen kiinalaiselle teollisuuspuistoyritykselle 50 vuodeksi vuokraamalle alueelle rakennetaan tehtaita, kauppoja ja asuntoja. Tontin arvellaan olevan Laosin hallituksen vastalahja Kiinalle, joka vuonna 2003 mitätöi Laosin vanhoja velkoja 1,7 miljardin dollarin edestä. Kritiikkiin Laosin hallitus on vastannut, että yksi sen keinoista saada ulkomaista pääomaa on vaihtaa sitä maahan. Laos tarvitsee nopeasti myös uuden stadionin ensi vuoden Kaakkois-Aasian urheilukisoja varten.
Kumipuun oksia
Vielä avokätisemmin Laos antaa maata metsäplantaaseille. Vuonna 2006 maassa oli kumipuuviljelmiä reilut 11 000 hehtaaria, ja vuonna 2010 niitä pitäisi olla jo yli 180 000 hehtaaria. Etelä-Laosissa asialla ovat vietnamilaiset sijoittajat, Keski-Laosissa thaimaalaiset ja japanilaiset ja pohjoisessa kiinalaiset. Lähes kaikki raakakumi matkaa Kiinan markkinoille, jonka autotuotanto kasvaa räjähdysmäistä vauhtia.
Laosilaisille maanviljelijöille kumipuiden sopimusviljely vaikuttaa hyvin houkuttelevalta. Laosin maatalous- ja metsäntutkimusinstituutin mukaan lateksista saatu tulo vuonna 2006 oli 880 Yhdysvaltain dollaria hehtaarilta, kun riisistä sai vain 146 dollaria.
Viljelijöiden tekemät sopimukset sijoittajien kanssa ovat kuitenkin hataralla pohjalla. Metsämaan omistaa valtio, joka vuokraa maan ulkomaisille yrityksille. Viljelijät menettävät keräilymaansa, ja heistä tulee palkkarenkejä. Heille maksetaan keskimäärin kolmannes siitä, mitä kiinalaisten siirtotyöläiset saavat. Valtiolla ei ole selkeää plantaasipolitiikkaa tai kontrollia, joten monet poliitikot, paikallisviranomaiset ja sotilasjohtajat tekevät epämääräisiä sopimuksia investoijien kanssa lähinnä lihottaakseen omia taskujaan.
Plantaasien kasvu vie pohjaa myös viime vuosikymmenellä rakennetulta, kansainvälisten avunantajien vaatimalta suojelualueverkostolta. Esimerkiksi Luang Namthan maakunnassa kumipuuplantaaseja on jo istutettu Nam Han suojelualueelle. Juuri Luang Namthasta hyvine vaellusmahdollisuuksineen on ollut kehittymässä Laosin tärkein ekoturismikeskus.
”Varovaisten arvioiden mukaan Luang Namthan maakunta voisi hankkia luontomatkailulla 3,8 kertaa enemmän tuloja kuin kumipuilla”, Unescon neuvonantaja Steven Schipani kirjoittaa Laosin kehityskysymyksiä pohtivassa Juth Pakai -lehdessä.
Tehdäänpä tuohon pato
Ekoturismia haittaavat myös padot. Kymmenet tuhannet turistit veneilevät vuosittain Mekong-jokea pitkin Thaimaan rajalta Houay Xaista Unescon maailmanperintökohteeseen Luang Prabangiin. Tälle komealle jokireitille suunnitellaan kahta yli 1 200 megawatin tehoista jättipatoa.
Reppumatkailijoiden suosiossa olevaan Muang Ngoihin ei tulevaisuudessa pääse veneellä, jos kiinalaisten suunnittelema Nam Oun pato rakennetaan. Paikallisia ihmisiä palveleva veneily loppuu monelta muultakin joelta alueilla, joissa ei ole kulkukelpoisia teitä.
Lisää luonnonvaroja hamuavat Kiina, Thaimaa ja Vietnam ovat iskeneet silmänsä Laosin vesivoimapotentiaaliin. Kilpajuoksu parhaille paikoille alkoi muutama vuosi sitten. Nyt rakenteilla ja suunnitteilla on yli 60 patoa toiminnassa olevien kymmenen lisäksi. Sähköä niistä pitäisi irrota yhteensä 15 000 megawattia. Laosin oma kulutus on tällä hetkellä 150 megawattia.
Laosin hallitus on vakuuttunut siitä, että vesivoimalat ovat paras keino kuuden miljoonan asukkaan sisämaavaltion köyhyyden poistoon. Aiemmat suurpadot – norjalais-ruotsalainen Theun Hinboun ja nyt rakenteilla oleva ranskalais-thaimaalainen Nam Theun 2 – vaativat vuosien suunnittelun ja kehityspankkien rahaa. Nyt naapurimaiden voimayhtiöt rakentavat uudet padot yksityisten pankkien rahoilla ilman raskasta byrokratiaa. Rahaa Laosin valtio saa veroina ja lisenssimaksuina.
Joku häviää aina
Hyväkään suunnittelu ei takaa parasta lopputulosta. Nam Theun 2 -hankkeen 450 neliökilometrin patoaltaan alta siirretyt ihmiset valittavat, että uudisasutuskylien maaperä on liian hiekkaista eikä sovellu viljelyyn ja karjankasvatukseen. Alajuoksulla Xe Bang Fai -joen jatkuva tulviminen vaikuttaa noin sadantuhannen ihmisen elämään. Nam Theun 2 on Kaakkois-Aasian suurin rakennusprojekti. Siihen sisältyy padon ja voimalan lisäksi lähes 40 kilometriä kanavia ja kolme kilometriä tunneleita, joilla vesi siirretään vuorijonon läpi jokilaaksosta toiseen.
Kymmenen vuotta sitten rakennetun Theun Himbounin padon alajuoksun asukkaat eivät vieläkään ole saaneet kunnollisia korvauksia menetyksistään. Esimerkiksi Ban Pak Vengin kyläläiset ovat kärsineet tulvista, kalakannan katoamisesta ja terveysongelmista. Lisäksi japanilainen paperiyhtiö Oji alkoi muutama vuosi sitten kaataa kylän metsiä eukalyptusviljelmiä varten.
Ban Pak Vengin asukkaat kommentoivat tilannettaan kanadalaiselle tutkijalle Keith Barneylle näin:
”Meillä ei ole ollut rahaa ostaa polttoainetta kasteluvesipumppuun. Meillä on hyvä maaperä riisinviljelylle, mutta jos istutamme, emme voi korjata satoa. Tulvat ovat liian pahoja. Nyt etsimme työtä Ojilta, jotta voimme ostaa riisiä. Muuten emme selviä.”
”Työ Ojilla ei ole oikeaa työtä. Työtä on vain muutama päivä kerrallaan.”
Tulevaisuus naapureiden käsissä
Vietnamin sodan aikana tiivistynyt Laosin ja Vietnamin kommunistijohtajien veljeys on 2000-luvulla alkanut hiipua, ja tilalle on tullut entistä kaupallisempi yhteistyö naapureiden, etenkin Thaimaan ja Kiinan kanssa. Sijoituksia Laosiin on tullut yhteensä 37 maasta. Vesivoiman ja metsähankkeiden jälkeen niitä on eniten kaivosteollisuudessa ja maataloudessa.
Laosin johtajat tasapainottelevat maan luonnonvarojen myynnin ja naapurimaiden geopoliittisten etujen kanssa. Samaan aikaan kaksi kolmasosaa laosilaisista elää vielä lähes omavaraistaloudessa ympäröivästä maasta, metsistä ja kalavesistä saamallaan ruoalla.
Sadattuhannet laosilaiset joutuvat etsimään uutta työtä, kun kauppapaikat siirtyvät kiinalaisten haltuun. Parhaat riisipellot ja kalavedet jäävät patoaltaiden alle ja metsissä on vain kumipuu- tai sellupuurivejä. Suojelumetsissä metsänantimien keräys on kiellettyä. Kymmenettuhannet ovat jo lähteneet Thaimaahan. Laosilaisten tulevaisuus näyttää olevan yhä enemmän naapurimaiden sijoittajien käsissä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008