Sano muikku! … ja paranna maailma

Tänä kesänä jokaisella suomalaisella on mahdollisuus lähettää kansanedustajille vakavia terveisiä hymyssä suin.

Kuva: Helsingin yliopiston Kehy-jaostolaiset osallistumassa Poseeraa parempi maailma -kampanjaan. (Kuvaaja: Tuomo Tarvas

Helsingin yliopiston Kehy-jaostolaiset osallistumassa Poseeraa parempi maailma -kampanjaan.

Ruoka-aika-kampanjan järjestämä Poseeraa parempi maailma -tempaus pyrkii terävöittämään Suomen panosta köyhdyttämisen lopettamiseksi. Jokainen suomalainen, joka on sitä mieltä, ettei maa ole tehnyt kaikkea voitavaansa globaalin kurjuuden poistamiseksi, voi poseerata kameralle ja lähettää henkilökohtaisen kuvaviestin päättäjille.

YK:n jäsenmaat kokoontuvat syyskuussa New Yorkiin tarkastelemaan niin sanottujen vuosituhattavoitteiden toteutumista. Vuonna 2000 asetetut kahdeksan tavoitetta pyrkivät muun muassa puolittamaan absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten määrän maailmassa. Jo nyt on käymässä selväksi, etteivät tavoitteet toteudu, mikäli YK-maat eivät lisää panostustaan.

”Kehityksessä on suuria eroja maiden ja maanosien välillä. Aasiassa on tapahtunut ilahduttavaa kehitystä, kun taas Saharan eteläpuolinen Afrikka on jäänyt jälkeen. Varsinkin Afrikassa kaivataan selkeästi lisää panostusta rikkailta mailta”, sanoo Ruoka-aika-kampanjan koordinaattori Miia Toikka.

Poliittinen

Syksyllä kuvista kerätään näyttely eduskuntaan. Tavoite on, että jokainen 200 kansanedustajasta näkee tuhansien suomalaisten terveiset samaan aikaan, kun he eduskunnan salissa keskustelevat siitä, kuinka Suomi voisi omalta osaltaan kantaa globaalia vastuutaan.

”Mielestämme rikkaan Suomen pitäisi käyttää asemaansa EU:n kovassa ytimessä unionin kehitys- sekä kauppapolitiikan muuttamiseksi niin, että ne ottaisivat paremmin huomioon köyhien maiden aseman. Mutta tärkeintä on tietysti aloittaa oman pesän siivoamisesta eli kehitysavun nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Toivottavasti tuhansilta suomalaisilta tulevat viestit saavat Vanhasen hallituksen ryhdistäytymään”, sanoo Toikka.

Kuvia kerätään kevään ja kesän aikana kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomen. Tänä vuonna noin 15 Mahdollisuuksien tori -paikkakuntaa osallistuu Kepan koordinoimaan tempaukseen.

Mukana on kaikkiaan yli 40 järjestöä. Poseeraustempaukseen osallistuvien järjestöjen kirjoa kuvaavat hyvin esimerkit Youth Against Drugs (YAD) ja Suomen Lähetysseura.

Lähetysseura ottaa kuvia Vammalan lähetysjuhlilla. Juhlat keräävät vuosittain 8 000-10 000 kävijää, jotka ovat suurimmaksi osaksi seurakunnissa aktiivisesti toimivia ihmisiä. Kävijöiden keski-ikä on 50:n molemmin puolin.

”Lähetysseura on ollut mukana Ruoka-aika-kampanjassa alusta asti, mutta ei ole toiminut kovin aktiivisesti. Se, että poseerauskampanjan teema ovat vuosituhattavoitteet, sopi meille, koska oma ohjelmamme perustuu niihin. Olemme myös korostaneet Suomen vastuuta köyhyyden poistamisessa”, sanoo Lähetysseuran hankekoordinaattori Kati Räsänen.

”Tavoitteemme on saada juhlilta useita satoja kuvia”, kertoo Räsänen. ”Lähetysjuhlille osallistuvat suhtautuvat varmasti positiivisesti kampanjaan ja sen tavoitteisiin, mutta omalla valokuvalla esiintyminen mietityttänee monia, varsinkin kun kuvat tulevat nettiin”, kertoo Räsänen, joka on kuvannut myös Lähetysseuran viisikymmenpäisen henkilökunnan.

Kokonaiskuva

YAD on 1980-luvun lopulla perustettu nuorten parissa ennalta ehkäisevää päihdetyötä tekevä järjestö, joka nykyisin toimii noin parillakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea. Järjestössä on useita satoja jäseniä ja lähes kaksisataa aktiivia, jotka pyörittävät paikallisryhmiä vapaaehtoisvoimin.

YAD suunnittelee kuvaavansa nuoria noin 25 rockfestarilla kesän aikana.

”Olemme kesäisin käyneet 20-30 rockfestarilla kertomassa huumeista. Joukossa ovat kaikki suuret festarit sekä erilaiset pienemmät erikoisfestarit, teknosta ja punkista goottirocktapahtumiin”, sanoo YADin hallituksen jäsen Asko Soukka. Kiertue avataan Helsingin Gloria-areenalla pidettävässä Rave Against Drugs 2 -raveissa toukokuun alussa.

”Olemme olleet Ruoka-ajassa mukana jo pitkään, koska YAD on pyrkinyt laajentamaan huumekeskustelua perinteisistä terveysnäkökohdista huumeiden laajempiin, yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Olemme pyrkineet tuomaan esiin tilannetta kehitysmaissa, jossa viljelijät viljelevät huumekasveja, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Tästähän myös Ruoka-aika puhuu”, kertoo Soukka.

”Jos saamme alle tuhat kuvaa, olemme pettyneitä. Tosin ulkoilmakonserteissa kuvaaminen on aina riippuvainen säistä. Sateessa se ei onnistu.”

Kolme viestiä päättäjille:

Kylliksi kaikille!

Iskulauseen tarkoitus on muistuttaa, että jokaisella on oikeus riittävään ravintoon, mutta toisaalta myös siitä, että maailmassa tuotetaan jo nyt riittävästi ruokaa kuudelle miljardille ihmiselle. Nälkä ei poistu kasvattamalla viljasatoja, vaan poistamalla ne poliittiset rakenteet, jotka luovat ja ylläpitävät nälkää.

Mahdollista nyt: 0,7%

Suomen pitäisi nostaa apunsa YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Vaikka Vanhasen hallitus on kirjannut tavoitteekseen avun noston 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä, eivät hallituksen viimeaikaiset toimet ole kovin vakuuttavia. Hallituksen tänä keväänä sopimat budjettikehykset tekevät tavoitteen saavuttamisen käytännössä mahdottomaksi.

Katko kaupan köyhyyskytkyt!

Kehitysmaille on annettava mahdollisuus käydä kauppaa tasapuolisesti rikkaiden maiden kanssa.

Vapaakauppa ei ole onnistunut luomaan laajalle levinnyttä vaurautta kehitysmaihin. Päinvastoin, esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kotitalouksien käytettävissä olevat varat ovat laskeneet tasaisesti 1980- ja 1990-luvuilla, samaan aikaan kun maat ovat purkaneet kaupan sääntelyä kansainvälisten rahoituslaitosten ohjeiden mukaan.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/05

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!