Hiilidioksidikauppaa vuodesta 1997

Keski-Amerikassa sijaitseva Costa Rica on hiilidioksidikaupan edelläkävijä. Maan hallitus vei myytävät päästöoikeudet Yhdysvaltojen pörssiin keväällä 1997. Silloinen energia- ja ympäristöministeri Rene Castro vakuutteli tyytyväisenä, että Costa Rica pystyisi ainoana maana maailmassa pysäyttämään trooppisten sademetsien hävittämisen. Hänellä oli syytä tyytyväisyyteen, sillä hiilipäästöjä koskeva kauppa osoittautui tuottoisaksi: ensimmäisen vuoden aikana hallituksen kassaan virtasi yli 20 miljoonaa dollaria (noin 23 miljoonaa euroa.

Costa Rican hallitus myy ulkomaisille yrityksille ja valtioille rekisteröityjä päästöoikeuksia, joiden avulla firmat voivat keventää omatuntoaan ja ylittää maidensa päästökiintiöt. Menetelmä on yksinkertainen. Ilmastoa kuormittavat yritykset maksavat siitä, että ne voivat käyttää hyväkseen costaricalaisia sademetsiä. Puut ”nielevät” ilmasta hiilidioksidia ja muuttavat sen hapeksi. Ilmakehään joutunut hiilidioksidi on haitallista, sillä juuri se voimistaa kasvinhuoneilmiötä, jonka pysäyttämisessä päästökaupoissa on kyse.

Yhden päästötonnin hinta on kymmenen dollaria. Kaupattavat yksiköt kehitettiin yhdessä sveitsiläisen yrityksen (Societe Generale de Surveillance Holding S.A.) kanssa, joka valvoo niiden rekisteröintiä. Päästöoikeudet ovat voimassa sovitun ajan, ja yritys voi käyttää niitä itse tai myydä ne eteenpäin.

Päästökaupasta saadut rahat ohjataan Costa Rican metsitys- ja ympäristösuojeluohjelmiin. Suojelualueiden ohjelmaa varten hallitus suunnittelee ostavansa noin 500 000 hehtaaria yksityismaita, jotka sijaitsevat luonnonpuistoissa ja reservaateissa. Entisille hakkuuaukeille ja laidunmaille istutetaan puita, ja niiden uskotaan sitovan itseensä 57 miljoonaa tonnia hiiltä seuraavien 25 vuoden aikana.

Yksityismetsähankkeen avulla hallitus luo kansallispuistojen ympärille suojavyöhykkeen, jonka asukkaille maksetaan korvauksia metsien hoidosta ja puiden istuttamisesta.
 

Kestämätöntä kehitystä

Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä päästökauppaan ja hiilinieluihin. Ympäristöaktiivien mukaan istutetut metsät uhkaavat luonnon monimuotoisuutta ja paikallisten ihmisten elinkeinoja. Tiikkimetsät lisäävät eroosiota, ja Costa-Rican pohjoisosaan istutetut eukalyptuspuut estävät veden imeytymistä maahan.

Word Rainforest Movement -järjestö pelkää, että hiilinielut pahentavat maailman nälkäongelmaa. Jos miljoonia hehtaareja maata muutetaan hiilinieluksi, ei niitä enää voida käyttää viljelyyn. Metsiä tullaan kaatamaan ja niiden tilalle istutetaan puulajeja, jotka sitovat paremmin hiiltä itseensä. Hakkuut kuitenkin lisäävät kasvihuoneilmiötä, jota vastaan hiilinieluilla taistellaan.

Myös tutkijat varoittelevat, ettei puiden varaan kannata laskea liikaa. Metsät eivät hävitä ilmakehästä kaikkea hiilidioksidia, ja puiden ja maaperän kyvystä sitoa hiiltä tiedetään vain vähän. On täysin mahdollista, että ilmaston lämpeneminen heikentää metsien nieluvaikutuksia tulevaisuudessa.

Päästökaupoilla rikkaat maat ostavat itselleen lisäaikaa ilmastopelissä. Hiilinielut eivät ratkaise ilmasto-ongelmia — siihen tarvitaan muutakin kuin rahaa.

Linkit:
Kansalaisjärjestöjen ilmasto-sivusto

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!