”Nicaraguan ympäristöministeriössä intiaaneja pidetään yhtenä Bosawásin luonnonsuojelualueen eliölajina”, minulle kerrottiin viime toukokuussa nicaragualaisessa Sikiltan kylässä. Mayangna-intiaaneja edustavan Justo Taylorin kommentti vaikutti minusta juuri tyypilliseltä intiaaniretoriikalta, jota me kaikki olemme tottuneet kuulemaan. Ympäristöministeriön häpeäksi ja intiaanien harmiksi Taylorin väite pitää yhä paikkansa.
Virallisesti ympäristöministeriön virkamiehet pitävät intiaanien asuttamia alueita erityisen arvokkaina nimenomaan luonnon monimuotoisuuden kannalta. Intiaanialueet ovat pitkään olleet länsimaisten luonnonsuojeluhankkeiden kohteita.
Mikä yhtälössä sitten mättää? Monimuotoisuuden kunnioittaminen on usein hyvin pinnallista. Voisi jopa väittää, että käsitykset luonnon monimuotoisuudesta on juurrutettu etelään – aina nicaragualaiseen ministeriöön saakka – pohjoisen ympäristöjärjestöjen käskytyksellä.
Tähän siirrettyyn maailmankuvaan liittyy olennaisesti romanttinen käsitys intiaanien harmonisesta luontosuhteesta. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta katsottuna intiaanithan ovat luonnonsuojelualueiden ihanneasukkaita: heidän tehtävänsä on olla ”biodiversiteetin vartijoita”.
Intiaaneja suvaitaan kuitenkin vain ja ainoastaan, jos he vastaavat heihin kohdistuviin odotuksiin. Siksi en yllättynyt kuullessani, että Nicaraguan ympäristöministeriö oli takavarikoinut intiaaneilta huomattavan määrän myyntiin tarkoitettua puuta. Maan ympäristöviranomaiset perustelivat takavarikkonsa sillä, että puu oli kaadettu suojellusta Bosawásin metsästä vastoin lakia.
Näyttääkin siltä, etteivät valtio ja paikallinen luonnonsuojeluyhteisö halua hyväksyä sitä, että intiaanit markkinoivat puuta. Sehän ei sopisi valtion ja luonnonsuojelijoiden laatimaan toimintamalliin! Samaan aikaan järjestäytyneet salakaatajat rahtaavat rekoilla mahonkia satamaan ja sieltä ulkomaille.
Liian usein hallituksen virkamiesten taka-ajatuksena on rahallinen hyöty tai muu konkreettinen etu. Virkamiehet vaalivat päiväsaikaan pohjoisen järjestöjen kuvaa luonnon monimuotoisuudesta, mutta ovat valmiita katsomaan sormiensa läpi yöllä tapahtuvaa puun laajamittaista salakauppaa.
Intiaanien oikeuksista puhuu aniharva. Kukaan selväjärkinen ei voi kutsua nykyistä käytäntöä luonnosuojelupolitiikaksi. Kyseessä on suuren luokan tekopyhyys.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan ja ympäristöpolitiikan opiskelija. Hän osallistui Nicaraguassa Kepan yhteistyökumppanina toimivan intiaanijärjestön tukemiseen.