APRIL-yhtiön ongelmat ovat myös UPM:n ongelmia

Suomessa vieraili maaliskuun lopulla indonesialainen, Riaun maakunnassa Sumatralla vaikuttava ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Tabrani Rab. Hän kuuluu itse sakai-alkuperäisväestöön ja on taistellut pitkään paikallisen alkuperäisväestön maiden, oikeuksien ja kulttuurin puolesta. Vankilareissuilta hänet on säästänyt toistaiseksi etupäässä hänen arvostettu asemansa Riaussa. Rab toimii lääketieteen professorina useissa yliopistoissa Indonesiassa ja Malesiassa, omistaa sairaalan ja kaksi sanomalehteä.

Suomeen Rab tuli kertomaan Riaussa toimivan kaakkoisaasialaisen APRIL-metsäyhtiön toimintaan liittyvistä ongelmista. APRIL ja suomalainen metsäjätti UPM-Kymmene ovat tehneet parin vuoden sisällä voimaan astuvan yhteistyösopimuksen paperintuotannosta Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa. Yhteistyösopimuksen myötä APRILin Riaun tuotannon ongelmat olisivat myös UPM:n ongelmia.

Indonesian keskushallinnon APRILille avohakattavaksi myöntämillä sademetsäalueilla asuu alueen alkuperäisväestöä, talang-kansaa. Heidän kiertelevä elämäntapansa on täysin riippuvainen sademetsistä.

— Korvaamalla sademetsän nopeakasvuisilla puupelloilla UPM/APRIL tuhoaa paitsi sademetsien luonnon monimuotoisuuden, niin myös alkuperäisen talang-kulttuurin, Rab painotti.

APRILilla on maakiistoja myös muiden paikallisten asukkaiden kanssa. Viime lokakuussa esim. Delikin kylässä tilanne kärjistyi äärimmilleen, kun APRIL kutsui poliisin erikoisjoukot hajottamaan kyläläisten mielenosoituksen. Poliisi avasi tulen mielenosoittajia kohti ja kaksi ihmistä loukkaantui Rabin mukaan vakavasti. Haavoittuneet vietiin hoitoon Rabin omistamaan sairaalaan. Yksi kyläläisten edustaja on edelleen vangittuna.

Otto Miettinen

Kirjoittaja on Maan ystävien Metsäryhmän ja UPM-Kymmene-kampanjan vastaava.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!