”Olemme riippuvaisia kiinalaisista teknologiatuotteista”, länsimaisen aurinkopaneeliyrityksen toimitusjohtaja sanoi Dolkun Isalle, kun tämä oli kertonut, kuinka jotkut osat yrityksen tuotteesta ovat todennäköisesti uiguurien pakkotyön tulosta.

”Meillä on energiakriisi, joten vaihtoehtoja ei ole. Tarvitsemme puhdasta energiaa”, toimitusjohtaja jatkoi, kunnes Isa vastasi:

”Energia ei ole puhdasta, jos ihmiset kärsivät ja kuolevat sen takia.”

Uiguurien, eli Kiinan muslimivähemmistön, laajamittainen syrjintä ja sorto nousivat lännessä uutisotsikoihin kuutisen vuotta sitten. Huomion herättivät jättimäiset rakennelmat, joita oli rakennettu ympäri Xinjiangia, joka on nimellisesti uiguurien autonomista aluetta. Nimellisesti, koska oikeasti valtaa alueella pitää Kiinan valtio.

Kiinan valtio väitti, että löydetyt rakennelmat ovat vapaaehtoisia kouluttautumiskeskuksia. Kuitenkin keskuksista saadut todisteet ja niiden pohjalta tehdyt tutkimukset osoittivat, että kyse on uudelleenkoulutuskeskuksista, joiden tarkoituksena on sulauttaa uiguurit Kiinan valtakulttuuriin.

”Kiinan valtio sanoo, että se koostuu 56 eri kansasta, mutta näin on vain paperilla. Todellisuudessa melkein kaikki kansat ovat sulautuneet valtakulttuuriin. Lähinnä vain uiguurit ja tiibetiläiset yrittävät vielä selviytyä”, sanoo uiguurien ihmisoikeuksia edistävän järjestön Uiguurien maailmankongressin (WUC) johtaja Dolkun Isa.

Keskuksien saamaa mediahuomiota seurasivat raportit uiguureihin kohdistuneesta pakkotyöstä. Siitä oli kyse aurinkopaneeliyrityksen toimitusjohtajan ja Isan keskustelussakin. Isa sanoo, että niin yritysten, valtioiden kuin tavallisten kansalaistenkin on tärkeää ymmärtää, mitä alueella tapahtuu, mutta sen jälkeen on vielä toimittava.

”Meidän kaikkien on kannettava vastuu.”

Kun kuvat ja tiedot uiguurien uudelleenkoulutuskeskuksista tihkuivat mediaan, ne herättivät huomiota ja keskustelua. Uiguurien tilanteesta kirjoitettiin paljon, tai ainakin huomattavasti enemmän kuin nykyään.

Koska uiguureista ei ole kuulunut hetkeen, voisi helposti ajatella, että tilanne on kohentunut. Varsinkin kun Kiinan valtio on sanonut sulkeneensa keskukset. Näin ei kuitenkaan WUC:n ohjelma- ja vaikuttamisjohtaja Zumretay Arkinin mukaan ole.

”Keskuksia suljetaan ja uusia avataan. Osa keskuksissa olleista on siirretty perinteisiin vankiloihin terrorismisyytteen varjolla.”

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan miljoonasta kolmeen miljoonaan uiguuria olisi lähetetty uudelleenkoulutuskeskuksiin niiden olemassaolon aikana. WUC arvioi, että luku olisi lähempänä kolmea.

Uiguurien tilanne ei ole noussut uutisiin useasta syystä. Yksi syy on se, ettei alueelta olla saatu uutta tietoa tiukan sensuurin vuoksi.

”Näemme kuvamateriaalia Gazasta ja Ukrainasta, mutta emme Xinjiangista”, Arkin sanoo.

Kiina on myös Isan ja Arkinin mukaan käyttänyt tilannetta hyväkseen. Esimerkiksi se, että Kiina on siirtänyt uiguureita keskuksista vankiloihin on jäänyt vähemmälle huomiolle, kun maailman katseet ovat muualla.

Toisaalta tarvetta vastaavanlaiseen keskussysteemiin ei ehkä pian enää ole. Uudelleenkoulutus on nimittäin Arkinin mukaan ollut toimivaa.

”Yhä useammin lapset eivät osaa enää puhua uiguurikieltä. Kulttuurin ja perintötiedon siirtyminen on monella loppunut.”

Lisäksi yhä suurempi osa aikuisista ei uskalla enää ottaa osaa kulttuuriinsa, koska he ovat nähneet sen, miten heitä voidaan siitä rangaista. Monilla on esimerkiksi sukulaisia taikka tuttuja, jotka ovat kadonneet, vaikka eivät ole olleet poliittisesti aktiivisia.

Isa kertoo äitinsä kohtalosta.

”Äitini kuoli 78-vuotiaana uudelleenkoulutuskeskuksessa. Hän ei ollut poliittinen aktivisti, eikä edes uskonnollinen. Äitini rikos oli se, että hän on uiguuri”, Isa sanoo.

”Eikä tämä ole mitenkään erikoinen tarina. Suurimmalla osalla uiguureista on samanlaisia kokemuksia.”

En vieläkään voi matkustaa joihinkin maihin, kuten Keski-Aasiaan tai Turkkiin.

Uiguurien ihmisoikeuksien polkeminen ei alkanut keskuksien rakentamisesta. Siitä kertovat esimerkiksi Dolkun Isan ja Zumretay Arkinin tarinat.

Isa pakeni Kiinasta 1994. Yliopistoaikoina hän johti opiskelijoiden järjestämää demokratiaa ja uiguurien oikeuksia vaativaa liikettä. Liike neuvotteli vuonna 1988 maan viranomaisten kanssa uiguureja syrjivistä käytännöistä ja niiden lopettamisesta, mutta muutosta ei syntynyt. Niinpä Isa ja muut liikkeen jäsenet järjestivät Urumchin protestin, johon osallistui tuhansia opiskelijoita.

Kiinan valtio ei pitänyt tästä ja Isa erotettiin yliopistosta.

”En koskaan valmistunut”, hän sanoo.

Sitten Kiina sai hänen nimensä kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin listalle. Hänen väitettiin muun muassa tappaneen ihmisen. Pari vuotta New Yorkissa syyskuussa 2001 tapahtuneen WTC-torneihin kohdistuneen terrori-iskun jälkeen Kiinan valtio syytti Isaa terrorismista. Se oli uiguuriaktivistille sopiva titteli, ”koska terrori-iskun teki muslimi”, Isa sanoo.

Vasta 2018 Interpolin merkinnät poistetiin kokonaan. Vuonna 2019 WUC sai yhdysvaltalaisen järjestön NED:n demokratiapalkinnon. Tämä ei muuttanut Kiinan valtion mielipidettä Isaan.

”En vieläkään voi matkustaa joihinkin maihin, kuten Keski-Aasiaan taikka Turkkiin.”

Arkin puolestaan lähti Kiinasta kymmenvuotiaana 2000-luvun alussa. Hänen vanhempiensa päätökseen lähteä Kiinasta vaikutti se, millainen asema uiguureilla oli.

”Äitini opiskeli yliopistossa Kiinassa ja koki siellä syrjintää. Vanhempani tiesivät, että heidän uiguuritaustansa vaikuttaisi heidän menestykseensä maassa.”

Uiguurien Maailmankongressi on ajanut uiguurien oikeuksia kaksikymmentä vuotta, muun muassa sitä, että maat tunnustaisivat uiguurien kohtelun kansanmurhaksi. Näin on tehnyt ainakin Yhdysvallat, Ranska, Alankomaat ja Kanada.

”Kyse on kansanmurhasta ja kulttuurin sulauttamisesta”, toteaa Arkin.

WUC toivoo myös, että Euroopan Unioni ottaisi aktiivisemman roolin uiguurien tilanteen parantamisessa. Uudelleenkoulutuskeskuksien lisäksi pitäisi tehdä töitä esimerkiksi uiguureilla teetettävää pakkotyötä vastaan.

Uiguurien alueella Xinjiangissa tuotettiin vielä ainakin muutama vuosi sitten 85 prosenttia Kiinan puuvillasta ja 20 prosenttia koko maailman puuvillasta. On saatu todisteita siitä, että puuvillaa on kerätty ja vaatteita ommeltu pakkotyöhön viittaavissa olosuhteissa. Monia vaateteollisuuden yrityksiä on yhdistetty uiguurien pakkotyöhön, muun muassa Muji, Adidas, Hugo Boss ja Zara.

Myös autoteollisuus on sekaantunut uiguurien pakkotyöhön. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin vuoden alussa julkaiseman raportin mukaan esimerkiksi General Motors, Tesla, Toyota ja Volkswagen eivät ole tutkineet tarpeeksi toimitusketjuja, jonka takia on mahdollista, että ne ovat käyttäneet uiguurien pakkotyöllä tuottamaa alumiinia.

Isa ja Arkin lisäävät listaan maanviljelyn, kalastuksen ja aurinkopaneelit.

Onko mahdollista, etteivät kaikki kansainväliset yritykset tiedä, että ne käyttävät pakkotyöllä tuotettuja materiaaleja? Arkin ei usko tähän.

”Kyllä ne tietävät. Vielä pari vuotta sitten olisi ehkä voinut sanoa, että yritykset eivät tiedä pakkotyöstä, mutta nyt ne tietävät. Niin paljon tästä on ollut puhetta.”

EU:ssa keväällä läpi mennyt yritysvastuudirektiivi edellyttää yritysten, joilla on Euroopassa yli 450 miljoonan liikevaihto, ottamaan selvää toimintojensa vaikutuksesta ympäristöön ja ihmisoikeuksiin. Yrityksille voidaan määrätä sakkoa, mikäli ne eivät noudata sääntöjä.

Yritysvastuudirektiivi voi kannustaa yrityksiä selvittämään entistä tarkemmin toimitusketjunsa, eli esimerkiksi sen, onko jossain ketjun vaiheessa käytetty pakkotyötä. Direktiiviä on kuitenkin kritisoitu muun muassa siitä, että sen piirissä on vain suuret yritykset.

Se, onko EU valmis tekemään linjauksia juuri uiguurien puolesta ei myöskään ole ihan yksinkertaista. Näin on siksi, että Kiina osaa eriyttää Euroopan maita, Isa sanoo.

”Esimerkiksi Unkarilla ja Kiinalla on sopimus yhteistyöstä.”

Vaikka tilanne ei näytä helpolta, Isa ja Arkin jaksavat olla toiveikkaita. Kymmenen vuotta sitten kukaan ei tiennyt uiguurien syrjinnästä, mutta nyt siitä keskustellaan.

”Kiina joutuu käyttämään paljon rahaa, jotta se pystyy tukahduttamaan sananvapauden. Uskon, että jonain päivänä Kiinan nuorempi sukupolvi on valmis taistelemaan sen eteen, että he saavat sananvapautensa takaisin.”

Arkin lisää, että tilanteen muuttuminen vaatii kaikkien toimijoiden ja ihmisten panosta.

”Tarvitsemme kollektiivista toimintaa, ei pelkästään valtioiden välillä, vaan myös YK:ssa, kansalaisyhteiskunnassa sekä mediassa. Meidän on annettava osallisille sanktioita ja vaadittava, että he kantavat teoistaan vastuun.”

Dolkun Isa ja Zumretay Arkin kävivät Suomessa ja osallistuivat muun muassa Kansainvälisen solidaarisuustyön järjestämään yritysvastuuseminaariin. Katso seminaari tästä. Heidän osuutensa alkaa noin 38:58.

Lisäksi seminaarissa kokemuksistaan kertoi Kiinan uudelleenkoulutuskeskuksesta paennut Kalbinur Sidik. Hänen osuutensa alkaa noin 1:52:10.