• 18.8.2022

    Joogaopettaja Petri Räisänen: ”Minulla ei ole käytännön kokemusta siitä, millaista on olla ruskea tai musta”

    Ennen Petri Räisästä Wambui Njuguna ei ollut tavannut yhtään suomalaista. Intiassa joogatessa alkanut tuttavuus on johtanut pisteeseen, jossa rakastavaiset, vanhemmat ja joogayrittäjät aikovat lähteä Suomesta.

  • 16.8.2022

    Rauma ja Rovaniemi odottavat uusia ja vanhoja kävijöitä

    Valitsimme kaksi houkuttelevaa kotimaan matkakohdetta loppukesäksi ja syyskauden aluksi.

  • 16.8.2022

    Hoitajien palkat ja työolot on saatava kuntoon!

    On selkeä arvovalinta, ettei valtio nosta sote-alan palkkoja, sanoo Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen -toimialan johtaja Kirsi Sillanpää.

  • 12.8.2022

    ”Minun ei tarvitse kertoa elämäntarinaani kaikille”

    Omien rajojen vetäminen on aktivistina jaksamisen ehto, sanoo Javiera Marchant Aedo. Se on vaatinut vuosien opettelua, terapiaa ja sääntöjen laatimista.

  • 12.8.2022

    Herkullinen hibiskus – nyt nautitaan afrikkalaista terveysjuomaa

  • 5.8.2022

    Romahduspiste: ”Se mikä on kestämätöntä luonnolle, on kestämätöntä ihmisen terveydelle”

    Samalla kun ekokriisi vyöryy eteenpäin, työpaikoilla ja kouluissa yhä useampi pelkää palavansa loppuun. Juurisyy on sama: jatkuvan kasvun järjestelmä ei tunnista luonnon ja sen osana ihmisen tarvetta uusiutua. Miten muutos voisi tapahtua ennen täyttä burn outia?

  • 5.8.2022

    Elämmekö enää ihmiselle lajityypillistä elämää?

    Elämme keskellä ilmastokriisiä, luontokatoa ja muita jatkuvasti kasautuvia kriisejä. Silti järjestelmä vaatii meitä koko ajan osoittamaan suorituskykyämme, Anni Valtonen kirjoittaa.