• 3.3.2014

    Kalastajan pitkä päivä

    Ghanalaiset kalastajat työskentelevät ison osan vuodesta beniniläisellä Grand Popon rannalla.

  • 3.3.2014

    Riisiaitan laineilla

    Vietnam on hamunnut määrätietoisesti taloskasvua ja kehitystä, mutta tuotannon kasvulla on hintansa.

  • 3.3.2014

    Alaikäisenä vankilassa

    14-vuotias Hamza on vangittu jo kolmesti. Hän tietää, mitä sadat lapset joutuvat kokemaan miehitetyllä Länsirannalla.

  • 3.3.2014

    Epämukavuusalueelle, mars

    Valokuvataiteilija Ville Wikstedt haastaa näyttelyllään katsojia irrottautumaan ennakkoasenteista.

  • 3.3.2014

    Rumpujen transsia

    Rumpuryhmä Kodo hemmottelee maaliskuussa Savoy-teatteria intensiivisen fyysisellä esiintymisellään ja vaikuttavalla äänimaailmallaan.

  • 3.3.2014

    Miten kasvaa naiseksi?

    Puputytön meksikolainen versio vierailee Espoossa.

  • 3.3.2014

    Tragedian jälkeen

    Kertojan tyyli tuo kertomukseen kohtalonomaista voimaa, mutta samalla myös välimatkaa henkilöihin.

  • 26.2.2014

    Reggaetónin kuuntelijat muita tyhmempiä

    Reggaetónia kumpuava Latinalainen Amerikka ei niinkään innostunut tutkimustuloksista.

  • 26.2.2014

    Unohtamatta kuolleita ja vielä syntymättömiä

    ”Nykyisessä innovaatiohuumassa on hyvä palauttaa mieliin konservatismin isän Edmund Burken toteamus, että yhteiskunta on kumppanuus, johon elävien lisäksi kuuluvat niin vielä syntymättömät kuin myös tätä yhteiskuntaa aiemmin rakentaneet, nyt jo kuolleet ihmiset.”

  • 26.2.2014

    Palelevatko sorsat kylmässä vedessä?

    Sorsat uivat ympäri vuoden. Talvisin se näyttää kylmältä puuhalta. Paleltaako sorsia, kun ne uivat talvella jäiden ympäröimässä vedessä?