3.2.2011
Kuukauden kamppis
Pakistanilaiset järjestöt käyvät seksuaalisen häirinnän kimppuun kalenterikampanjan avulla.
3.2.2011
Pakistanilaiset järjestöt käyvät seksuaalisen häirinnän kimppuun kalenterikampanjan avulla.
3.2.2011
Uutiset keniasta muistuttavat usein huonoa kirjallisuutta. Juoni on farssimainen ja henkilöhahmot kieroja.
3.2.2011
Miksi viikossa on seitsemän päivää, ja niistä viisi päivää arkea ja kaksi päivää viikonloppua?
3.2.2011
Nepal oli pitkään yksi maailman vaarallisimpia maita synnyttävälle naiselle. Naisten terveystilanne on kuitenkin lyhyessä ajassa parantunut. Myös äitiyskuolemat ovat vähentyneet.
3.2.2011
Sopivien kuvien löytäminen Maailman Kuvalehteen on toisinaan hankalaa. Eläinkuvien kanssa on helpompaa.
3.2.2011
Vaikka sisällissota päättyi yli neljä vuotta sitten, jatkuva epävarmuus vaivaa yhä Nepalia. Työvoima karkaa ulkomaille ja usko päättäjiin sen mukana. Muutosta odotetaan enemmän kuin koskaan.
3.2.2011
On ihmisiä, jotka eivät koskaan opi hyviksi häviäjiksi. Osa heistä päätyy presidenteiksi.
3.2.2011
Joka vuosi noin 12 000 tyttöä viedään Nepalista Intian bordelleihin. Tyttöjen matka vuoristokylistä seksiorjiksi alkaa huijauksesta ja päättyy melkein aina tuhoon.
3.2.2011
Arabivaikutteista folkrockia, harmonikkataituri Johanna Juholan konserttilevy ja Bollywood-sävelmiä.
3.2.2011
Ajokortti uhkaa irakilaiskuskeja, presidentti kehotti törsäämään lahjusrahat Sambiassa, Toyota Corollalla taivaisiin Keniassa.