• 3.2.2011

    Kirja-arvio: Autoritäärisen isän kahleissa

    Arvioitavana Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus.

  • 3.2.2011

    Club Mañana: Bändi on Aiyekooton soitin

    Maailman kuvalehden Mañana-klubin esiintyjät kertovat palstalla musiikistaan. 12.2. klubilla esiintyy Aiyekooto & His Afrobeat International.

  • 3.2.2011

    Maissi on kulttuuria ja politiikkaa Meksikossa

    Etelä-Meksikossa vastustetaan geenimaissia, pohjoisessa sitä jo viljellään.
    Tutkijoiden mukaan geenimaissi vaarantaa maaseudun pienviljelijöiden
    omavaraisuuden ja vuosituhantisen lajikehittelyn perinteen.

  • 3.2.2011

    Lukutaito antaa toivoa Sierra Leonessa

    Lukutaito merkitsee enemmän kuin taitoa tavata aakkosia:
    oman nimen kirjoittaminen antaa tunteen näkyväksi tulemisesta.
    Luku- ja laskutaidon myötä arki aukeaa uudella tavalla.

  • 3.2.2011

    Hätää, huijausta vai huokeaa teatteria?

    Perulainen taksikyyti.

  • 3.2.2011

    Yhdysvallat on syypää Meksikon sotaan

    Meksiko muistuttaa yhä enemmän epäonnistunutta valtiota, jossa kaikenkarvaiset roistot riehuvat.

  • 3.2.2011

    Lehtinainen Liberiasta

    Hesta Baker-Pearson uskoo afrikkalaisen median kasvuun. Hän haluaa näyttää liberialaisille muutakin, kuin maan, jossa kaikki muistuttaa sodasta.

  • 3.2.2011

    Kuukauden kamppis

    Pakistanilaiset järjestöt käyvät seksuaalisen häirinnän kimppuun kalenterikampanjan avulla.

  • 3.2.2011

    Satu koirasta ja veräjästä

    Uutiset keniasta muistuttavat usein huonoa kirjallisuutta. Juoni on farssimainen ja henkilöhahmot kieroja.

  • 3.2.2011

    Tyhmä kysymys: Miksi viikossa on seitsemän päivää?

    Miksi viikossa on seitsemän päivää, ja niistä viisi päivää arkea ja kaksi päivää viikonloppua?