Artikkelikuva
Ecuadorin ja Kolumbian rajalla ei juuri ole valvontaa, ja sille on syynsä: näin yksi maailman suurimmista rikollisista talouksista voi elää ja kasvaa.

Kadonneita oppilaita, vankilatappoja ja huumekauppaa – Ecuadorin, Perun ja Kolumbian rajaseudulla vallitsevat viidakon lait

Kolumbian, Perun ja Ecuadorin rajalla sinnitellään omalakisessa todellisuudessa. Valtioita ei rajaseudun ihmisten ahdinko kiinnosta.

Ecuadorin, Perun ja Kolumbian risteyskohdassa sijaitsevaan Tres Fronterasin kylään pääsee ainoastaan vettä pitkin. Matkalla kylään veneen moottori osuu uittopuuhun, irtoaa ja lentää veteen. Ajaudumme Kolumbian puolelle. Veneen apumies pitää venettä paikoillaan riippumalla rantatörmän oksasta. Pian perinteiseen kolumbialaiseen sombreroon sonnustautunut kippari poimii meidät mukaansa ja vie Ecuadorin puolelle.

Raja-alueen luonto on kaunis luonnonpuistoineen ja suojelualueineen. Luonnonrikkauksiltaan ainutlaatuista aluetta asuttavat myös lukuisat afroecuadorilaiset ja -kolumbialaiset alkuperäiskansat.

Putumayon kunnassa Ecuadorin puolella asukkaat toivovat vuosi toisensa jälkeen, että Putumayo-joki voisi olla turistikohde, joka tarjoaisi töitä nuorille. Näin nuoriso voisi jäädä synnyinsijoilleen asumaan.

Kadonneiden oppilaiden kohdalla olisi olennaista tietää onko oppilas elossa tai vain keskeyttänyt koulun.

Putumayon kunnanjohtaja on tietoinen öljyntuotannon haitoista Amazoniassa. Silti hän pitää myönteisenä tuotannon laajentamista, vaikkakin se on tehty ympäristösopimusten vastaisesti. Tuotannon lisääminen tarkoittaa enemmän laillisia työmahdollisuuksia nuorille. Muuta ei ole tarjolla – paitsi rajan toisella puolella. Kaikki tietävät, millaisista töistä kunnanjohtaja puhuu.

Kunnanjohtaja tietää senkin, että Ecuadorin rajaseudun asukkaat ylittävät Putumayo-joen ja valtioiden rajan milloin missäkin – aina kun tarve vaatii – vaikkapa vain sukuloidakseen tai kyläilläkseen ystävien luona. Opettajana hän tietää myös sen, että Kolumbian puolen koulu on suosittu ja siksi monet ecuadorilaiset tai ecuadorilaiskolumbialaiset lapset ovat sen oppilaita.

Raja-alueella rekisteriä koululaisista ja koulun keskeyttäneistä on vaikeaa ylläpitää. Se olisi kuitenkin juuri täällä tärkeää: ”kadonneiden” oppilaiden kohdalla olisi olennaista tietää onko oppilas elossa tai vain keskeyttänyt koulun.

Luonnonrikkauksiltaan ainutlaatuista aluetta asuttavat myös lukuisat afroecuadorilaiset ja -kolumbialaiset alkuperäiskansat.

Oppilasrekisterien ylläpitämistä on yritetty edistää vuosien ajan suuremmitta tuloksitta.  Monelle taholle ei ole eduksi, että koululaisten olinpaikasta tai tekemisistä tulisi julkista tietoa. Kokan ”raapiminen” eli kokalehden keruu, metsän hakkuu tai salakuljetus ovat nuorten keskuudessa yleisiä syitä siirtyä opinnoista tuottavampiin hommiin.

Vaikka nuori saisi ylioppilastodistuksen, ammattiin valmistaviin opintoihin pääsy on monelle rajaseudun nuorelle mahdottomuus. Opiskelu vaatii muuttoa suurempiin kaupunkeihin, mikä taas tarkoittaa vuokran ja monien muiden kulujen kasvua. Huumetalouteen osallistuminen on rahallisesti moninkertaisesti kannattavampaa – monen kohdalla ainoa mahdollisuus hankkia elanto.

Tähän päätökseen ei liity harhaluuloja hienosta tulevaisuudesta. Nuoret tietävät, että vankila tai kuolema ovat todellisia uhkia. Huumetaloudessa vain harva nousee hierarkiassa ja luo bisneksellä miljoonaomaisuuden tai pääsee ison tilin tehtyään pois huumerikollisten piireistä. Silti muun muassa huumekauppiaista kertovat saippuasarjat narconovelat tukevat ilmapiiriä, jossa kannattavin vaihtoehto on elää täysillä niin kauan kuin voi, välittämättä riskeistä.

Kokalehden keruu, metsän hakkuu tai salakuljetus ovat nuorten keskuudessa yleisiä syitä siirtyä opinnoista tuottavampiin hommiin.

Ecuadorin ja Kolumbian raja on huokoinen. Ihmiset tulevat ja menevät, eikä valvontaa juurikaan ole. Rajan ylittäminen on helppoa ja arkipäiväistä, mutta helppouden takana on syy: näin yksi maailman suurimmista rikollisista talouksista voi elää ja kasvaa.

30 prosenttia Kolumbian huumeista kuljetetaan maailmalle Ecuadorin kautta. Tendenssi on entisestään voimistunut Kolumbian solmittua rauhansopimuksen sissijärjestö FARC:in kanssa 2016. Huumekauppa on lisääntynyt koko raja-alueella, rannikon ja Amazonian trooppisilla alueilla tilanne on erityisen vaikea.

Raja-alue on huumetalouden kannalta merkittävä juuri sijaintinsa vuoksi. Alueelle keskittyy suuri osa tuotannon vaiheista: kokapensaan viljely, lehtien prosessointi kasvista huumausaineeksi, huumeiden salakuljetus rannikolla meriteitse, vuoristossa autolla ja Amazoniassa jokiteitse Brasiliaan. Näiden lisäksi raja-alueella tehdään rahanpesu, rikollisjoukkojen huolto ja ylläpito sekä uusien jäsenien värväys.

Rajalla toimii myös kaikki suuren luokan huumekauppaan liittyvä oheistoiminta: kiristys, lahjonta, pelottelu, ihmiskauppa, laillinen ja laiton prostituutio, yleinen korruptio.

Venezuelalaisten pakolaisten kuljetuksesta onkin tullut toimeentulolähde monille kolumbialaisille ja ecuadorilaisille.

Alueella salakuljetetaan myös päivittäistavaraa tomaateista lääkkeisiin ja alusvaatteisiin. Hinnat Kolumbian puolella ovat niin paljon huokeammat, että melkein kaikkea kannattaa tuoda sieltä Ecuadoriin myytäväksi. Ainoastaan kaasua ja bensaa salakuljetetaan Kolumbian suuntaan.

Oman lisänsä rajaseudun elämään on viime vuosina tuonut venezuelalaisten pakolaisten virta. Kun raja on ollut heille auki virallisissa ylityspaikoissa, on pakolaisvirta ollut näkyvä ja jatkuva.

Sen jälkeen, kun pakolaisten maahan saapumista rajoitettiin ensin kiristyneellä maahanmuuttopolitiikalla ja myöhemmin koronaan vedoten, epävirallisia ylityspaikkoja syntyi arviolta jopa kaksi sataa. Pakolaisten kuljetuksesta onkin tullut toimeentulolähde monille kolumbialaisille ja ecuadorilaisille. Samalla moni on joutunut osalliseksi raja-alueen ongelmavyyhtiin ja entisestään turvattomampaan asemaan. 

Vakavin asia raja-alueen ihmisten elämän kannalta on kuitenkin suurten huumekartellien vallan kasvu ja Ecuadorin muutos kolumbialaisten rikollisten rahanpesumaasta osaksi maailmanlaajuista huumetaloutta. Tämä muutos on tehnyt raja-alueesta pysyvän taistelutantereen, jossa yhä väkivaltaisemmat Meksikon kartelleiden kanssa toimivat paikalliset ja kolumbialaiset aseistetut ryhmät käyvät valtataistelua keskenään.

Tuore osoitus tilanteen ryöstäytymisestä kaikkien toimijoiden käsistä ovat vankilatapot, joista on uutisoitu viime kuukausina kansainvälisesti. Tapot ovat olleet niin laajoja ja raakoja, että ovat päässeet valitettavasti maailmanennätyslistoille.

Pikkuhiljaa Ecuadorin vankiloista on kehittynyt huumetalouden keskuksia. Bisneksen johtajat eivät useinkaan päädy vankilaan, tai pääsevät sieltä helposti pois. Rikollisjärjestöt ovat tällä hetkellä niin suuria, että aina osa niiden jäsenistä joutuu – tai pääsee – vankilaan. Vankiloiden sisäisessä hierarkiassa järjestöjen rivimiehet suojelevat johtajia, jotka jatkavat rikollista toimintaansa vankiloiden sisältä. Rikollisjärjestöt johtavat sisältä päin kiristys- ja kosto-operaatioita, jotka tapahtuvat vankiloiden ulkopuolella.

Keskenään sodassa olevat rikollisjärjestöt ovat voimakkaita ja niiden lonkerot ulottuvat valtion eri osiin. Näin ne pystyvät kiertämään kaikki lait, turvatoimet ja ostamaan aina lisää uusia jäseniä sekä passiivisten kansalaisten hiljaisuuden. Esimerkkinä tästä on muun muassa se, että raja-alueen valvontakamerat ovat usein rikki. Kun jotain tapahtuu, asevoimat ja poliisi eivät ”tiedä” asiasta.

Tuore osoitus tilanteen ryöstäytymisestä kaikkien toimijoiden käsistä ovat vankilatapot.

Järjestäytyneen rikollisuuden ohella raja-alueella kärsitään peruspalveluiden olemattomuudesta tai täydellisestä puuttumisesta. Tilanne on hälyttävä kaikista kansainvälisistä projekteista ja raja-alueen kehitystä koskevista neuvotteluista huolimatta. Tämäkin palvelee rikollisia, sillä se pitää ihmisten vaihtoehdot minimissä. Koulutettujen ihmisten määrä alueella pysyy vähäisenä ja maailman huomio muualla. Ihmiset eivät jaksa, osaa tai uskalla vaatia muutoksia.

Kun joku tunnettu tai silmäätekevä ihminen tapetaan, valokeila osuu hetkellisesti rajalle ja sen ihmisten olosuhteisiin. Järjestetään lehdistötilaisuus, poliitikot antavat lausuntoja, kansainväliset järjestöt lupaavat apua. Pian tämän jälkeen asia unohtuu ja toiminta jatkuu ennallaan. Yhdysvallat, Eurooppa, Australia ja Brasilia ostavat huumeet, joista kukaan ei maksa veroja, joista harvat rikastuvat paljon ja monet saavat toimeentulonsa, mutta vielä useammat kärsivät suunnattomasti.

Rikollisuus ja väkivallan pelko on raja-alueella niin arkipäiväistä, että ihmiset ovat ainakin pintapuolisesti hyväksyneet näistä asioista vaikenemisen medialle tai viranomaisille. Puhuminen omalla nimellä ei kannata – se ei ole tuonut enempää apua, turvaa tai vaihtoehtoja raja-alueen asukkaille. Päinvastoin: turvattomuus on kasvanut.

Toisaalta monissa perheissä ja työyhteisöissä on rikolliseen toimintaan osallistuvia aktiivisia tai passiivisia jäseniä, ja lojaaliutta mitataan näissä suhteissa. Rehellisyys tai oikeiden ongelmien esille tuominen on ihmisille uhka, sillä sen johdosta voi menettää työpaikkansa tai joutua väkivallan ja kiristyksen kohteeksi. Tämän ovat ihmiset saaneet tuta yrittäessään vastustaa painostusta tai ilmiantaa korruptioita.

Juttua varten on haastateltu Ecuadorin puolen raja-alueen paikallisia vaikuttajia, asiantuntijoita, valtion virkamiehiä ja tavallisia kansalaisia lokakuun 2021 ja maaliskuun 2022 välisenä aikana. Haastatellut pyysivät anonyymiyttä.  Ihmiset, jotka tässä jutussa on mainittu nimellään, ovat antaneet siihen luvan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!