7.1.2016
Terrorismi tappaa syntyalueillaan
Vaikka terrorismi on ollut nousussa viime vuosina, kalpenee se tilastoissa tavallisten henkirikosten rinnalla.
7.1.2016
Vaikka terrorismi on ollut nousussa viime vuosina, kalpenee se tilastoissa tavallisten henkirikosten rinnalla.
2.1.2013
Kehitysmaiden aseman parantamiseen sitoutumisessa Eurooppa jää Uuden-Seelannin ja Kanadan taakse.
11.5.2018
Afrikkalaisissa häissä saattaa olla paikalla viisi tai viisikymmentä morsiamen äitiä. Kansainvälisessä äitienpäivän juhlassa muistutettiin, että äitiys on moninaisempaa kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi.
2.3.2012
Nepalin hallitus aikoo häätää tuhannet Katmandussa asuvat talonvaltaajat kodeistaan.
14.9.2020
Suomessa jo 37 prosenttia lapsista saa kehotunnekasvatusta. Kehittyvissä maissa lasten seksuaalikasvatus on kuitenkin harvassa ja myÜs teinien koulutusta haittaavat monet tabut.
19.11.2014
Maija Hirvanen kuvailee uutta esitystään ekstaattiseksi, huumaantuneeksi, mutta virtaavaksi.
23.2.2022
Faisa ja Salaado Qasimilla ei ollut lapsuudessa tarjolla ammatillisia esikuvia, joihin samastua. Esikuvien ja monimuotoisuuden puute vaivaa heitä edelleen, joten he päättivät tehdä aiheesta valokuvanäyttelyn.
11.11.2014
Uuden lastensairaalan rakentamiseen liittyvä viimeaikainen uutisointi herättää kiinnostavia kysymyksiä, Heta Muurinen kirjoittaa.
1.10.2005
Mosambikilainen Arlinjo Muririua toimii koordinaattorina järjestÜssä, joka pyrkii kouluttamaan ja saamaan ihmisiä osallistumaan poliittiseen keskusteluun.
5.11.1999