2.7.2014
Tansaniassa kehitetään malariarokotetta
Tansanialaislasten elimistön huomattiin tuottavan malariaa tappavaa vasta-ainetta.
2.7.2014
Tansanialaislasten elimistön huomattiin tuottavan malariaa tappavaa vasta-ainetta.
25.6.2014
Tansanialaisilla hip hopin seremoniamestareilla on myös asiaa, kirjoittaa Adam Bemma.
18.6.2014
UN Women lähetti kuusi tansanialaiskylän naista Intiaan oppimaan aurinkopaneelien asennusta ja käyttöä.
26.5.2014
Yhteisömedia-aktiivi Fakihi Mussa edistää tavallisen kansan mediaa.
7.5.2014
Vuohikilpailujen lisäksi tapahtumassa nähdään monenlaista oheistoimintaa.
4.4.2014
Puheenjohtajuus Tansanialle budjettitukea antavien toimijoiden järjestössä siirtyi huhtikuun alussa Suomen valtiolle.
5.2.2014
Ruotsin suurlähettilään kännykkä katosi pöydältä kesken juhlaillallisen, suoraan turvamiesten nenän edestä.
25.11.2013
Ulkoministeriön mukaan tapaus on vakava, mutta myönteistä on, että Tansanian viranomaiset haluavat tehdä ongelmien selvittämiseksi yhteistyötä.
21.11.2013
"Vallalla on käsitys että tyttöjen koulutus on hukkaan heitetty investointi", koulutussosiologi Mari-Anne Okkolin toteaa.
5.11.2013
Maan hallintoa kritisoineet toimittajat ovat joutuneet väkivallan uhreiksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.