• 27.9.2022

    Greenpeacen uusi maajohtaja uskoo, että Venäjän hyökkäyssota vauhdittaa vihreää siirtymää: ”Maissa, joissa asian kanssa on hidasteltu, kärsitään nyt kaikkein pahiten”

    Kansainvälisen ympäristöjärjestö Greenpeacen Suomen maajohtajaksi valittu Touko Sipiläinen pitää johtamaansa järjestöä päätöksentekijöiden sparraajana.

  • 26.9.2022

    Suomen hiilinielut romahtivat, ilmastotavoitteet vaarassa – Metsämarssissa vaadittiin hallitusta heräämään

    Suomen maankäyttösektori metsineen muuttui tänä vuonna ensimmäistä kertaa hiilinielusta päästölähteeksi. Lauantaina 24.9. ympäri Suomea järjestetyssä Metsämarssissa vaadittiin hallitusta pitämään ympäristölupauksensa, muuten ilmastotavoitteita ei saavuteta.

  • 23.9.2022

    Vaatimukset venäläisten viisumien täyskiellosta osoittavat, että vaikeina aikoina kaivataan ”kovia keinoja” – Se voi kääntyä kuitenkin meitä itseämme vastaan

    Viisumikeskustelussa on kuultu kovia puheita. Se on ymmärrettävää, mutta poliittiset päätökset pitäisi tehdä järjellä, ei tunteella.

  • 14.9.2022

    Pojat kasvavat ristiriitojen keskellä – ja piilottavat haavoittuvuutensa

    Kasvattajat vaativat pojilta kiltteyttä, mutta lelut, media ja pelit tyrkyttävät heille väkivaltaa, sanoo tutkija Tuija Huuki.

  • 14.9.2022

    Tavoitteena nolla hiv-tartuntaa ja syrjinnän loppuminen: ”Ihmisillä on vielä aika paljon pelkoja”

    Vaikka tietoisuus hiv:stä lisääntyy, on olemassa vielä asioita, joita kaikki eivät viruksesta tiedä, kertoo Hivpointin toimitusjohtaja Jukka Keronen.

  • 14.9.2022

    Eurooppaan suuntautuvaa ihmiskauppaa ei aina tunnisteta Nepalissa – riisto siedetään pysyvän oleskeluluvan toivossa

    Nepalilaisten mielikuvat ihmiskaupasta ja sen uhreista ovat vielä rajoittuneet, sanoo Anish Raj Shrestha Plan International Nepalista. Ihmiskauppiaat toimivat usein sosiaalisessa mediassa, jossa he houkuttelevat parempaa elämää etsiviä.

  • 29.8.2022

    Ukrainan sota on nostanut evakoiden muistot pintaan: ”Moni kokee, että Karjala on menetetty nyt kolmannen kerran”

    Yli 400 000 karjalaista joutui jättämään kotinsa Suomen menetettyä osia Karjalasta Neuvostoliitolle. Rajan taakse jäänyt kotiseutu tuntuu nyt kaukaisemmalta kuin pitkään aikaan. Evakkokarjalaiset samaistuvat Ukrainasta paenneihin ja tuntevat surua sekä sodan että menetetyn Karjalan takia.

  • 25.8.2022

    Budjettiesitys: Kehitysyhteistyöhön leikkauksia ensi vuonna

    Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa kehitysyhteistyöhön on luvassa vajaan 14 miljoonan euron leikkaukset. ”Kaikista köyhimmiltä tuen leikkaaminen on aina huono asia, mutta erityisen huono se on nyt”, sanovat kehitysyhteistyöjärjestöt.

  • 25.8.2022

    Ukrainan sota nosti voimapolitiikan julkisen keskustelun ytimeen, ja se haastaa rauhanliikkeen – ”On tärkeä saada ihmiset ymmärtämään, että sodat eivät ole väistämättömiä”

    Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen julkista keskustelua ovat hallinneet aseellisen voimankäytön teemat. Pitkän linjan rauhanaktiivit peräänkuuluttavat monipuolisempaa keskustelua militarismin tilalle.

  • 16.8.2022

    Rauma ja Rovaniemi odottavat uusia ja vanhoja kävijöitä

    Valitsimme kaksi houkuttelevaa kotimaan matkakohdetta loppukesäksi ja syyskauden aluksi.