• 18.3.2019

    Politiikan supervaalikevät ulottuu yli Suomen ja Euroopan

    Thaimaassa pidetään tänä vuonna ensimmäiset vaalit sitten vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen. Intian parlamenttivaalit kestävät yli kuukauden.

  • 14.2.2019

    Afrikkalaistaide palaa juurilleen

    Nigeriaan perustettava museo tulee esittelemään Euroopan huippumuseoista tuttuja taideaarteita.

  • 14.2.2019

    Nuoria tarvitaan – ainakin jos tavoitteena on maailmanrauha

    Nuorten voimavarat jäävät vielä paljolti hyödyntämättä rauhantyössä. YK:ssa asti on havahduttu siihen, ettei nuorisoa kannata nähdä pelkkänä turvallisuusuhkana.

  • 29.10.2018

    ”Ihmiskaupasta voidaan päästä eroon”

    Yhteiskuntatieteilijä Anna Kuokkanen, 39, toimii sukupuolten tasa-arvoa kehitysmaissa edistävän FinnWID -järjestön hankekoordinaattorina. Nyt hän vastaa Maailman Kuvalehden väittämiin.

  • 26.9.2018

    ”Jos Afrikassa onnistuu hoitamaan liikeasiansa hyvin, voi tehdä paljon suurempaa voittoa kuin Suomessa"

    Afrikan talouskasvu tarjoaa myös suomalaisyrityksille mahdollisuuksia menestykseen. Nigeriassa pikalainoja myyvä Juulia Laakso, 28, päätti luoda uransa alusta asti Afrikasta.

  • 6.9.2018

    Lapsettomuuden häpeän kantaa nainen

    Nigerialaiskirjailijan esikoisromaani tarjoaa vahvaa kerrontaa, kysymyksiä anteeksiannosta, tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta jonkinlaiseen valoon.

  • 9.5.2018

    Nigerialainen muotisuunnittelija: ”Ihmiset kuvittelevat, että afrikkalainen muoti tarkoittaa isoa kaftaania”

    Yksi Afrikan suurista vientituotteista on kulkenut muotitietoisten pukeutujien päällä Suomeen. Maailma kylässä -festivaaleilla pääset tutustumaan suunnittelija Ebun Kiviseen ja afrikkalaiseen muotiin.

  • 20.3.2018

    Somenaiset rulettavat Nigeriassa: ”Naiset ovat parempia tarinankertojia”

    Yli 15 miljoonaa nigerialaista käyttää sosiaalista mediaa. Joillekin siitä on tullut jo ura.

  • 2.2.2018

    Toimittaja kysyi nigerialaiselta kirjailijalta: ”Onko maassasi kirjakauppoja?”

    Kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien mielestä kysymys ruokkii taantuneita mielikuvia Afrikasta.

  • 30.1.2018

    Lapsena myyty – nigerialaisnaisen taistelu ihmiskauppaa vastaan

    Nigerialainen Itohan Okundaye luotti serkkunsa sanaan. Kun hän pääsisi Italiaan, kaikki olisi paremmin. Hän saisi töitä ja voisi vihdoin auttaa perhettään. Perillä matkan todellinen tarkoitus selvisi: 16-vuotias tyttö oli myyty ihmiskauppiaille ja ainoa keino kuitata 40 000 euron velka oli prostituutio.