• 11.5.2022

    Pinheiro ja da Silva pyytävät viikoittain 40 000 neontetraa – Kalan matka koristeeksi alkaa Amazonilta

    Kuljetetaanko kaloja ympäri maailmaa vain, jotta niitä voidaan käyttää akvaariokoristeena Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa? Eläinsuojelujärjestöjen mielestä tämä on hulluutta. Brasilian Amazonin kalastajat ajattelevat asiasta toisin.

  • 9.5.2022

    ”Haluammeko olla Kiinan kanssa viimeisiä maailman kolkkia, joissa turkistarhausta jatketaan?”

    Lihansyöntiä voitaisiin vähentää lainsäädännöllä ja lemmikkieläinten haitallinen jalostus pitäisi lopettaa. Suomessa turkiseläinten olosuhteet eivät ole merkittävästi muita maita paremmat, kertoo Animalian kampanjavastaava Tiina Ollila. Olilla vastaa eläinten oikeuksia koskeviin väitteisiin.

  • 9.5.2022

    Kamppailu oikeudenmukaisuuden puolesta yhdistää ryhmittymiä Berliinissä: ”Solidaarisuus ei ole nollasummapeli, jossa yhden tukeminen on automaattisesti pois joltain toiselta”

    Berliinissä ukrainalaiset ovat verkostoituneet ja toimivat yhdessä muiden ryhmittymien kanssa. Ryhmittymät ovat muun muassa ajaneet inhimillistä pakolaispolitiikkaa ja vastustaneet miehitystä kaikkialla maailmassa. Berliinin ruohonjuuritason toimijat osoittavat, että solidaarisuuden rajallisuus on myytti.

  • 4.5.2022

    Karja dominoi maata ja massaa

    Karja vie leijonan osan viljelytilasta, ja sitä kautta koko maailman pinta-alasta. Karjaeläimet myös painavat enemmän kuin luonnonvaraiset nisäkkäät ja linnut yhteensä. Koska karja dominoi maata ja massaa, se jättää suuren jäljen maailmaan.

  • 26.4.2022

    Hevonen on ihmisen sielun peili, sanoo ratsastusvalmentaja Katariina Alongi: ”Hevosilla on kyky tuoda meidät sekä vaikeiden että mahtavien tunteiden äärelle”

    Hevosen arvo perustuu usein siihen, mitä sillä voidaan tehdä. Ratsastusvalmentaja Katariina Alongin mielestä olisi tärkeää tunnistaa myös hevosen itseisarvo.

  • 20.4.2022

    Missä menee planeettamme rajat? – Maailma kylässä -festivaali juhlistaa planeettaame toukokuussa kotona ja kaupungilla

    Maailman rytmejä ja globaaleja kysymyksiä. Tänä vuonna Maailma kylässä -festivaali järjestetään osittain livenä. Hybridifestivaali tarjoaa ohjelmaa teemalla Planeettamme rajat 23.–29.5.

  • 13.4.2022

    Ydinonnettomuuden koirat, tuttu ja tuntematon orava sekä älykkäät linnut – Arvostelussa tuoreet eläinkirjat

    "Pörröhäntäinen ja tupsukorvainen orava on jokaisen suomalaisen lapsen tuntema villieläin - mutta onko se sittenkään kovin tuttu?" Arvostelussa kolme tänä vuonna julkaistua eläinkirjaa.

  • 13.4.2022

    Kohti kestävän kehityksen tavoitteita: Maat sopivat muovijäteongelman ratkomisesta

    YK:n ympäristökokouksessa Nairobissa tehtiin 14 päätöslauselmaa, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutettaisiin. Maaliskuun kokouksessa askelia otettiin esimerkiksi muovijäteongelman nujertamiseksi. Kokouksessa päätettiin neuvottelukomitean perustamisesta.

  • 24.2.2022

    Naisten äänioikeus ja orjuuden kieltäminen – Aktivismilla on saavutettu paljon ja nyt se nousee jälleen

    Mistä muutokset lähtevät? Aika usein kansalaisaktivismista. Aktivismilla on saavutettu naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliitto ja monen maan itsenäisyys. Hankalan maailmantilanteen vastavoimana aktivismi on nousussa jälleen.

  • 15.2.2022

    Viisumikäytännöt heijastelevat globaalia eriarvoisuutta – Portit aukeavat helpoiten vauraiden maiden passeilla

    Japanin ja Singaporen kansalaisten ei viisumianomuksia tarvitse juuri täytellä. Maista pääsee viisumivapaasti 192 maahan. Kaikkein nihkeintä on matkustaa Afganistanin, Irakin ja Syyrian passeilla.