14.6.2013
Guatemalasta tullut vaarallisin maa ay-aktiiveille
Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.
14.6.2013
Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.
30.5.2013
Kolme valenunnaa yritti salakuljettaa kokaiinia kaapujensa alla.
3.4.2013
Medellínin kaupunki on kilpailunjärjestäjän mukaan onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja rikollisuutta sekä luomaan kulttuuritiloja.
13.3.2013
Kansanliike vaatii kaikkien Kolumbian sisällissodan syyllisten rankaisemista, kirjoittaa Constanza Vieira.
5.3.2013
Poptähti Shakiran Milan-poika sai kahdessa viikossa 39 kaimaa Kolumbiassa.
9.1.2013
Reilu prosentti maanomistajista pitää hallussaan 52:ta prosenttia maatalousmaasta, kirjoittaa Constanza Vieira.
14.11.2012
Kolumbian mafia siirtyi bisnestyyliin, Meksikossa väkivalta jyllää, kertoo Emilio Godoy.
18.10.2012
Hallituksen ja FARC-sissien on määrä aloittaa tänään Norjassa suorat rauhanneuvottelut ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.
15.10.2012
Aseellisen konfliktin repimän Kolumbian syrjäalueilla ihmiset sinnittelevät oman onnensa nojassa.
3.10.2012
Mikään ei hillitse salakuljetusta, kun hintaero on 62-kertainen.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.