• 20.12.2012

    Kehitysyhteistyökin kompastelee köyhien maaoikeuksissa

    Kepan mukaan Suomenkaan kehitysyhteistyö ei pääse täysin puhtain paperein, kun tarkastellaan laajoja maainvestointeja kehitysmaissa.

  • 8.10.2012

    Etelä-Sudanin aseistariisunta riistäytyi väkivallaksi

    Etelä-Sudanin armeijan piti riisua aseista siviilit, mutta se onkin syyllistynyt väkivaltaan ja kidutukseen, sanoo Amnesty International.

  • 14.9.2012

    Virkamiehet ja nuoriso peltotöihin Etelä-Sudanissa

    Ruokapulaa torjutaan pakkokeinoin, joiden laillisuus arveluttaa.

  • 6.6.2012

    Täydellinen valtio

    Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuosi sitten. Vaikka turvallisuustilanne ei vielä ole vakaa, eteläsudanilaiset huokuvat intoa. Kolme Renkin kaupungissa asuvaa lasta kertoo, millainen olisi täydellinen kotimaa.

  • 23.4.2012

    Eteläsudanilainen elokuva sai alkunsa pakolaisleirillä

    Etelä-Sudan sai ensimmäisen elokuvansa.

  • 29.9.2011

    Etelä-Sudan kaavailee uutta pääkaupunkia

    Maailman uusin valtio, heinäkuussa itsenäistynyt Etelä-Sudan, aikoo siirtää pääkaupungin pois Jubasta ja rakentaa tilalle kokonaan uuden. Uusi pääkaupunki on tarkoitus rakentaa viiden vuoden aikana Lakesin osavaltioon, Ramicieliin, noin sata kilometriä Jubasta pohjoiseen.

  • 9.3.2011

    Onnea, uusi Sudan!

    Jok oli komea ja lihaksikas, ja saksalaisella ystävälläni Tanjalla oli omat tarkoitusperänsä, kun hän raahasi minutkin Jokin pitämälle itsepuolustuskurssille.

  • 3.2.2011

    Sudanin uusi alku kansanäänestyksen jälkeen

    Afrikkaan saattaa Etelä-Sudanin kansanäänestyksen tuloksena syntyä uusi valtio. Etelä-Sudan haluaa vihdoin päästä pohjoisen varjosta omille jaloilleen.