12.10.2021
Pieneltä saarelta keskellä Intian valtamerta löytyy oma uniikki rupia
Kalastuksesta ja turismista elävä Seychellit on Afrikan vaurain maa. Se on myös maailman pienin maa, jolla on oma valuutta.
12.10.2021
Kalastuksesta ja turismista elävä Seychellit on Afrikan vaurain maa. Se on myös maailman pienin maa, jolla on oma valuutta.
10.10.2021
Miksi maailmanloppu on helpompi kuvitella kuin kapitalismin loppu? Ehkä siksi, että elää valkoisen miehen kuplassa, sanovat feministisen talouden asiantuntijat Felogene Anumo ja Ana Abelenda. Kun puhutaan vaihtoehdoista nykyiselle talousjärjestelmälle, pitäisi suunnata katse Etelään – ja tyttöihin.
17.9.2021
Afrikan maiden väestöstä vasta 3,6 prosenttia on rokotettu. WHO on joutunut laskemaan ennustettaan siitä, kuinka moni rokotetaan edes tänä vuonna. Samalla riski rokotteille vastustuskykyisistä muunnoksista kasvaa, sen aluejohtaja Matshidiso Moeti muistuttaa.
13.9.2021
Euroopan unionissa hääräävistä lobbareista puhutaan paljon, mutta valtaosalla maailman väestöstä ei ole pääsyä Brysselin vallan linnakkeisiin. Mitä aktivistit ja järjestöt etelässä toivoisivat EU:lta? Soitimme ja kysyimme.
8.9.2021
Sisilialaisen kalastajakaupungin merenkävijät ovat saaneet humanitaarisesta toiminnastaan lukuisia tunnustuksia. Myös Tunisian, Algerian ja Libyan vankilat ovat näille kalastajille tuttuja. Kesän aikana Välimeren yli yrittävien määrä on jälleen noussut.
13.8.2021
Savanninhamstraajarotat jäljittävät miinoja ja tuberkuloosia hajuaistinsa avulla. Rotat saavat huippukoulutuksen Tansaniassa. Eräs rotta on saanut sankarityöstään jopa urheusmitalin.
29.7.2021
Sansibarin naiset murtavat tabua siitä, että meri on pelottava ja kuuluu vain miehille. Apunaan heillä on joukko suomalaisia uimaopettajia.
20.7.2021
Eräänä päivänä jokikylän nainen sai yllättyä: Sillanpää oli ensimmäinen valkoinen ihminen, jonka hän tapasi. Toisin oli sata vuotta sitten, jolloin eurooppalaisia liikkui Kongojoella tiuhaan. Heidän joukossaan oli myös suomalaisia.
29.4.2021
Monien Afrikan maiden velka on kestämättömällä tasolla, ja monet niistä ovat viime vuosina käyttäneet enemmän rahaa velanhoitoon kuin omaan terveydenhuoltoonsa. Omaan napaansa tuijottavien, rokotteita haalivien rikkaiden maiden pitäisi perua velat, kirjoittaa Linus Atarah.
14.4.2021
Skotlantilainen yliopisto ilmoitti maaliskuussa palauttavansa Nigerialle veistoksen, joka kuuluu afrikkalaistaiteen arvokkaimpiin kokonaisuuksiin. Tänä vuonna myös Suomen Kansallismuseo palauttaa runsaat 2000 saamelaisesinettä saamelaisyhteisölle.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).