25.5.2007
Järjestöt: Eurooppa liioittelee apuaan
Järjestöt näkevät, että tilastoidun ja todellisen avun ero johtuu siitä, että EU-maat kirjaavat avuksi myös kuluja, joita ei pitäisi laskea osaksi kehitysapua.
25.5.2007
Järjestöt näkevät, että tilastoidun ja todellisen avun ero johtuu siitä, että EU-maat kirjaavat avuksi myös kuluja, joita ei pitäisi laskea osaksi kehitysapua.
25.5.2007
Paul kuskaa hondurasilaisia Yhdysvaltoihin. Rio Granden takana keskiamerikkalaisesta odottaa unelmien täyttymys - vai odottaako? Onko ihmissalakuljetus tuottoisaa bisnestä vai hyväksyttävää köyhäinapua?
25.5.2007
Loma on maailman köyhälle enemmistölle vain haave. Jo nyt eteläisessä Afrikassa yli puolet väestöstä elää alle dollarilla päivässä. Sillä ei kartuteta lomabudjettia.
25.5.2007
Zimbabwe elää taloudellisessa kriisissä. Työttömiä on yli 80 prosenttia väestöstä ja inflaatio maailman korkein. Ihmisillä on puute paitsi ruuasta, vedestä
ja bensiinistä myös kuukautissuojista.
25.5.2007
Hammarskjold Simwinga palkittiin ihmisten ja elefanttien rinnakkaiselon edistämisestä.
25.5.2007
Median kuva kehitysmaista on yhä yksipuolinen: hunnutetut musliminaiset kohtaavat nuoret desing-kiinattaret. Missä ääripäiden välillä on todellinen kuva elämästä nykypäivän kehitysmaissa?
25.5.2007
Valkoinen "heteromiesrotu" tähdittää viihdeteollisuuden tarinoita. Tv ja elokuvat rakentavat kuvansa valkoisten miesten silmien kautta, sillä suurin osa tuottajista, käsikirjoittajista ja ohjaajista on juuri heitä.
25.5.2007
Ulkomailla asuminen opetti Selvarajah Senthanin arvostamaan sri lankalaista ruokaa.
25.5.2007
Intialaisen Kochin satamassa pyydetään kalaa vielä perinteiseen tyyliin kookkailla, kiinalaisiksi verkoiksi kutsutuilla rakennelmilla. Kalaa on Kochin lahdella niin vähän, että ettei valtavaan verkkoon riitä joka päiväksi saalista.
25.5.2007
Guatemalassa hiv- ja aids-valistus on vapaaehtoisten harteilla. Kansan parissa kiertävät pellet jakavat
tietoa ja murtavat ennakkoluuloja.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.