23.3.2012
Meret happamoituvat ennätysvauhtia
Meret happamoituvat ennennäkemättömän nopeasti, tuoreessa tutkimuksessa todetaan.
23.3.2012
Meret happamoituvat ennennäkemättömän nopeasti, tuoreessa tutkimuksessa todetaan.
23.3.2012
Brasilia rahoittaa ruokaturvaprojekteja Afrikassa.
23.3.2012
Suomen kehityspolitiikan uudet suuntaviivat piirtävä toimenpideohjelma hyväksyttiin helmikuussa. Se kertoo, mitä kaikkea hyvää Suomi aikoo kehityksen eteen tehdä.
23.3.2012
Globaalia hiv-rahoitusta leikataan, vaikka taudin hoitomuodot ovat tehokkaampia kuin koskaan.
23.3.2012
Ilmaston lämpeneminen heikentää maailman nopeimmaksi nisäkkääksi kutsutun gepardin elinoloja. Uhattuina ovat niiden ravinto ja lisääntymiskyky.
16.3.2012
Mielenterveyden ammattilaiset rakentavat siltaa länsimaisen psykiatrian ja voodoo-kulttuurin välille.
16.3.2012
Suurelle osalle maailman ihmisistä henget ovat osa arkea ja niiden ajatellaan vaikuttavan konkreettisesti ihmisten elämään.
16.3.2012
Selitykset ja määritelmät sairastuneelle mielelle ovat kulttuurisidonnaisia. Syyt outoon käytökseen voivat löytyä niin aivokemiasta, ruokavaliosta kuin henkien epäsuosiostakin.
16.3.2012
Hikloch Ogola pohtii kolumnissaan Afrikan muutosten aikaa.
16.3.2012
Mama Mainsha ratkoo työkseen perheriitoja.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.