Hiv-rahoitusta leikataan

Globaalia hiv-rahoitusta leikataan, vaikka taudin hoitomuodot ovat tehokkaampia kuin koskaan.

Hiv-ohjelmia ympäri maailmaa tukeva Globaali terveysrahasto ilmoitti loppuvuonna 2011, että se joutuu rahapulan vuoksi lykkäämään uusien ohjelmien rahoittamisen aloittamista vuoteen 2014

Globaali terveysrahasto on yksi merkittävimpiä hiv-ohjel­mien rahoittajia. Suomi tuki sen toimintaa viime vuonna neljällä miljoonalla eurolla.

Globaalin terveysrahaston rahapula vaikuttaa köyhien maiden kykyyn tarjota hoitoa hiv-positiivisille. Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) mukaan esimerkiksi Burmassa perutaan suunnitelmat lähes 50 000 hiv-positiivsen ihmisen hoidon aloittamisesta.

Myös Kongon demokraattinen tasavalta aikoo pienentää vuoden 2014 hoitotavoitettaan lähes 30 000 potilaalla. MSF:n mukaan kansalaisjärjestöjä on Kongossa pyydetty lopettamaan hiv-­testaus, koska maalla ei ole varaa hoitaa infektiosta kärsiviä ihmisiä.

Hiv-rahoitus on vastatuulessa muuallakin. Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman alkuvuonna julkistamassa budjettiesityksessä hiv-rahoitusta leikataan yli kymmenellä prosentilla.

Uusimpien tutkimusten mukaan lääkitys voi estää hiv-positiivista ihmistä tartuttamasta kumppaniaan. Samoin lääkityksen antaminen ihmisille, jotka eivät kanna virusta, suojaa heitä tehokkaasti tartunnalta