13.3.2014
Kaikki maailman huolet
Tommy Lindgrenin mielestä syyrialaista lasta ja häntä itseään yhdistää ainakin se, ettei kumpikaan ole ansainnut olosuhteitaan.
13.3.2014
Tommy Lindgrenin mielestä syyrialaista lasta ja häntä itseään yhdistää ainakin se, ettei kumpikaan ole ansainnut olosuhteitaan.
13.3.2014
Suomessa asuva sveitsiläis-haitilainen kuvataiteilija Sasha Huber ravistelee rasistisia ajatusmalleja ja purkaa kolonialismin perintöä. Hän uskoo, että taiteella voi vaikuttaa.
13.3.2014
Punaisella Ristillä työskennellyt Annamari Raikkola tietää suljetusta valtiosta monta salaisuutta.
5.3.2014
"Vaikka käytäntö on julma ja perinteiden muuttaminen hidasta, jotain hyvää on tapahtumassa", kirjoittaa Elina Hirvonen tyttöjen ympärileikkauksesta.
3.3.2014
Puputytön meksikolainen versio vierailee Espoossa.
3.3.2014
Kertojan tyyli tuo kertomukseen kohtalonomaista voimaa, mutta samalla myös välimatkaa henkilöihin.
3.3.2014
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi tapasi Rio De Janeirossa favelan asukkaita, joita häädetään kodeistaan MM-kisojen alta.
3.3.2014
Jaakko Männikkö rakentaa kehitysvammaisille koulua keskelle Nairobin slummia.
3.3.2014
Ghanalaiset kalastajat työskentelevät ison osan vuodesta beniniläisellä Grand Popon rannalla.
3.3.2014
Vietnam on hamunnut määrätietoisesti taloskasvua ja kehitystä, mutta tuotannon kasvulla on hintansa.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.