4.1.2012
Kuuban nuoret ottavat etäisyyttä Castroon
Nuorilla kuubalaisilla on jo omat idolinsa ja ajatuksensa siitä, mihin suuntaan maata pitäisi kehittää. He haluavat töitä ja lisää vapautta.
4.1.2012
Nuorilla kuubalaisilla on jo omat idolinsa ja ajatuksensa siitä, mihin suuntaan maata pitäisi kehittää. He haluavat töitä ja lisää vapautta.
2.1.2012
Naiset voivat jatkossa liikkua Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa aiempaa turvallisemmin. Kaupungissa nimittäin lanseerattiin marraskuussa vain naisille tarkoitettu taksipalvelu.
2.1.2012
”Vuosittain 215 miljoonaa naista, jotka epätoivoisesti haluaisivat välttää raskaaksi tulemisen, tulee raskaaksi”, britannialainen kansanedustaja Stephen O'brien sanoo.
2.1.2012
Rasismi vaikuttaa mielenterveyteen samalla tavalla kuin traumaattiset kokemukset, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
2.1.2012
Tuhannet intialaiset tytöt kärsivät nimensä vuoksi. Millainen elämä edessä avautuu, kun nimi on Nakusa, ei-toivottu?
23.11.2011
Luxemburg on jännä pieni pläntti keskellä Eurooppaa.
Jos pääkaupungista ajaa autolla lähes mihin suuntaan tahansa yli puoli tuntia, joutuu väistämättä ”ulkomaille”. Idässä on Saksa, lännessä Belgia ja etelässä Ranska.
23.11.2011
Lhamo Tso taistele miehensä vapauden puolesta.
21.11.2011
Suomeen perustetaan vuosittain satoja pienyrityksiä. Kasvava määrä uusista yrittäjistä on maahanmuuttajia. Turun seudulla työskentelevien Ahmed Al Chibibin, Abel Kalelin, Sibel Kantolan ja Mostafa Memarisaran asiakkaat ovat niin suomalaisia kuin tänne muualta tulleitakin.
21.11.2011
Ghanan hallitus pohtii keinoja auttaa noituussyytteiden vuoksi kotikylästään häädettyjä naisia ja lapsia.
21.11.2011
Britannian suunnitelma leikata kehitysapua Afrikan mailta, jotka eivät kunnioita seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, kuohuttaa Afrikassa.