• 3.12.2007

    Moraalia erikoistarjouksena

    Yhä useammat tekevät kulutuspäätöksiä omantunnon mukaan. Kokeeko eettisyys kuitenkin inflaation?

  • 2.11.2007

    Euroopan unioni ajaa omaa etuaan Afrikassa

    Kolonialismin aikana Afrikka oli eurooppalaisille maaperä, josta se saattoi vapaasti poimia kaiken haluamansa. Kirjoittajan mukaan Eurooppa jatkaa samalla linjalla: vapaakauppasopimukset tekevät Afrikan entistä alttiimmaksi ulkomaisille vaikutuksille.

  • 3.9.2007

    Kangastuksia likinäköisille

    Kirjoittaja punnitsee kehitysavun ja kauppasopimusten välistä suhdetta. Kehitysapua antavan EU:n ehdottaessa vapaakauppasopimusta Afrikan johtajat ovat taipuvaisia suostumaan, sillä näin he ajattelevat varmistavansa avunsaannin myös jatkossa. Pitkällä tähtäimellä vapaakauppasopimukset saattavat kuitenkin merkitä maiden oman tuotannon romahtamista.

  • 3.8.2007

    Pyhä maataloustuki

  • 3.8.2007

    Ąidinmaidon puolesta

    Maailmassa kuolee päivittäin 4 000 lasta rintaravinnon puutteeseen. Osasyynä tähän on tietämättömyys, mutta osan syystä saavat kantaakseen monikansalliset äidinmaidonkorvikkeita ja ravinnevellejä valmistavat yritykset.

  • 25.5.2007

    Kiina kiinnostaa tupakkayhtiöitä

    Kiinalaiset eivät tiedä juurikaan tupakan terveysriskeistä. Aikuisista 60 prosenttia uskoi vuonna 1996, että tupakoinnista on vähän tai ei lainkaan haittaa.

  • 25.5.2007

    Zimbabwessa pulaa terveyssiteistä

    Zimbabwe elää taloudellisessa kriisissä. Työttömiä on yli 80 prosenttia väestöstä ja inflaatio maailman korkein. Ihmisillä on puute paitsi ruuasta, vedestä
    ja bensiinistä myös kuukautissuojista.

  • 25.5.2007

    Voiko yritys omia kulttuurin?

    Brittiläinen Kikoy-yhtiö hakee itselleen yksinoikeutta valmistaa kenialaisia kangastuotteita.

  • 25.5.2007

    Kojootti vie pohjoiseen

    Paul kuskaa hondurasilaisia Yhdysvaltoihin. Rio Granden takana keskiamerikkalaisesta odottaa unelmien täyttymys - vai odottaako? Onko ihmissalakuljetus tuottoisaa bisnestä vai hyväksyttävää köyhäinapua?

  • 25.5.2007

    Lomakiista sellutehtaan varjossa

    Argentiinan ja Uruguayn sellutehdaskiistassa riidellään siitä, kumpi saa pitää lomailijat.