26.3.2013
Tutkimus: Kunnilta puuttuu tietoa eettisistä hankinnoista
Suurin osa suomalaiskunnista huomioi tuoreen tutkimuksen mukaan eettisyyden ja ekologisuuden hankinnoissaan.
26.3.2013
Suurin osa suomalaiskunnista huomioi tuoreen tutkimuksen mukaan eettisyyden ja ekologisuuden hankinnoissaan.
11.3.2013
Koska Pöyryn yhtiöjohto on kieltäytynyt dialogista kiistanalaisesta patohankkeesta, järjestöt vetoavat nyt sijoittajiin.
26.2.2013
Fazer ilmoitti vuonna 2010 olevansa siirtymässä kokonaan eettiseen suklaaseen vuonna 2017. Isommilla suklaanvalmistajilla vaihdossa ei ole seitsemää vuotta mennyt.
26.2.2013
Kymmenen maistajan testissä reilut tummat suklaat pärjäsivät maitosuklaita paremmin.
14.2.2013
Intian kylissä vaalitaan 3000 vuotta vanhoja viljelyperinteitä luonnonmukaisin menetelmin, kirjoittaa Manipadma Jena.
5.2.2013
Perun ja Bolivian ihmeruoka kvinoalle on kysyntää maailmanmarkkinoilla.
30.1.2013
Kokalehtien perinteistä käyttöä ei enää tulkita laittomaksi huumeiden käytöksi. Vastavuoroisesti Bolivia sitoutuu kansainvälisiin huumesopimuksiin.
25.1.2013
Luomulle on kysyntää ja se voi edesauttaa ekosysteemin suojelemisessa ilmastonmuutosta vastaan, kirjoittaa Laura Reynolds.
4.12.2012
Bolivialaisviljelijät vaativat presidenttiä harkitsemaan uudelleen geenimanipuloitujen siementen kieltämistä.
4.12.2012
Vehnägluteenista valmistetusta seitanista voi tehdä myös joulukinkun.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.