• 28.11.2012

    Somalian naisulkoministeri kovien haasteiden edessä

    Somalimaasta tulevasta Adanista odotetaan vahvaa johtajaa ratkomaan alueen konflikteja.

  • 5.11.2012

    Mielenosoitukset kielletty Bahrainissa

    Viranomaisten mukaan kielto on voimassa, kunnes turvallisuustilanne saadaan hallintaan.

  • 26.10.2012

    Tutkijaryhmä: Sota huumeita vastaan epäonnistunut

    Globaali huumepolitiikka sallii ihmisoikeusloukkaukset, sanoo London School of Economics and Political Science.

  • 4.10.2012

    Kepa: Rahoitusmarkkinavero tukisi kestävää kehitystä

    Vero torjuisi riskikeinottelua, eikä suomalaispankkien lähtö maasta ole todellinen uhka, sanovat asiantuntijat.

  • 3.10.2012

    Asiantuntijat: Somalian tilanne ratkaistava alueellisesti

    Afrikan sarvi voisi ottaa mallia EU:sta, sanoo unionin erityisedustaja Alexander Rondos.

  • 26.9.2012

    Opetusministeri: Yhteiskunnalliset liikkeet esille kouluihin

    Politiikan näkyminen oppilaitoksissa tukee ministerin mukaan niiden kasvatuksellista tehtävää.

  • 29.8.2012

    Palestiina pyrkii jälleen YK:hon

    YK:sta haetaan tarkkailijan asemaa jäsenyyden sijasta, Israel saattaa kaapata osan Länsirannasta.

  • 14.8.2012

    Ruoan hinta kääntyi uuteen nousuun

    Kesäkuussa uutisoitiin ruoan hinnan merkittävästä laskusta, mutta kuivuus on kääntänyt viljan hinnan nousuun, FAO kertoo.

  • 4.7.2012

    Ilmastonmuutos jyllää, Riossa vain pähkäiltiin

    IPCC aliarvioi ilmastonmuutoksen vauhdin ja voiman, varoittaa Mihail Gorbatšovin työryhmä.

  • 28.6.2012

    Vallankumous jäi kytemisasteelle Algeriassa

    Algeriassa muistellaan kauhulla 1990-luvun väkivaltaisuuksia eikä hevin lähdetä kaduille.