14.6.2013
Guatemalasta tullut vaarallisin maa ay-aktiiveille
Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.
14.6.2013
Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.
13.6.2013
Istanbulin perinteinen seka-asutus vaihtuu keskiluokkaiseen, kirjoittaa Jillian Kestler-D'Amours.
7.6.2013
Egyptin hallitus on esittänyt lakialoitteen, joka on viemässä maata takaisin Mubarakin aikoihin, kritisoivat järjestöt.
4.6.2013
Alkuperäiskansojen poliittinen osallistuminen on lisääntynyt voimakkaasti, mutta naisten aktiivisuus on edelleen heikkoa, selviää UNDP:n raportista.
3.6.2013
Kepan antama kehityspolitiikan kevättodistus ei mairittele Kataisen hallitusta.
23.5.2013
Naisjohtajat loistavat poissaolollaan Latinalaisen Amerikan ay-liikkeessä, kirjoittaa Estrella Gutiérrez.
22.5.2013
Amerikan valtioiden järjestön (OAS) raportti esittää, että huumesodaksi kutsuttu repressiivinen politiikka tulee jättää taakse ja siirtyä kohti ehkäisevää sekä joustavampaa huumepolitiikkaa.
16.5.2013
Brittifyysikko Stephen Hawking on päättänyt olla osallistumatta Israelissa pidettävään konferenssiin vastalauseena maan miehityspolitiikalle.
15.5.2013
Niin YK:n asiantuntijat kuin kansainväliset ammattiliitot vaativat globaaleja vaateketjuja kantamaan vastuunsa ja parantamaan työläisten oikeuksia ja turvallisuutta.
8.5.2013
Valtasuhteet leimaavat naisten mikroluottoverkostoja Etelä-Afrikassa, todetaan tuoreessa väitöskirjassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.