• 7.5.2013

    Kansalaisjärjestölle sakot "ulkomaisesta agenttiudesta" Venäjällä

    Vaalitarkkailussa ansioitunut venäläinen kansalaisjärjestö on ensimmäinen, jota on sakotetty viime vuonna säädetyn kiistanalaisen lain perusteella.

  • 3.5.2013

    Suomi haluaa tiivistää yhteistyötään Intian kanssa

    Kaupan ja investointien lisäksi yhteistyö halutaan ulottaa myös muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä tieteeseen ja teknologiaan.

  • 3.5.2013

    Šiiamuslimit vainon kohteena Egyptissä

    Egyptissä politiikka kärjistää eroja šiia- ja sunnimuslimien välillä. Sunnit pelkäävät Iranin vaikutusta, kirjoittaa Cam McGrath.

  • 2.5.2013

    Bangladeshille rajua kritiikkiä työläisten oikeuksien laiminlyönnistä

    Satoja kuolonuhreja vaatinut vaatetehtaan romahdus osoittaa, että maan on nopeasti parannettava työoloja, sanoo Human Rights Watch.

  • 30.4.2013

    Amnesty: Erimielisten tukahduttaminen Venäjällä näyttää nykyajan noitavainolta

    Putinin kolmannella kaudella kansalaisoikeudet ovat kaventuneet rajusti, arvioi Amnesty International.

  • 26.4.2013

    Valemaistereita häädetään Pakistanin vaaleista

    Pakistanista on löytynyt kymmeniä kansanedustajia jotka on valittu väärillä papereilla, kirjoittaa Zofeen Ebrahim.

  • 24.4.2013

    "Oikeus terveyteen kuuluu myös paperittomille"

    Paperittomilla on YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan yhtälainen oikeus terveydenhuoltoon kuin kansalaisilla, vaikka oikeudet eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa, toteaa Pakolaisneuvonnan juristi Karoliina Heikinheimo.

  • 23.4.2013

    Suomen sosiaalifoorumi keräsi ennätysmäärän kävijöitä

    Suomen 12. sosiaalifoorumin teemana oli tänä vuonna ihmisarvo, jota lähestyttiin 60 keskustelutilaisuudessa.

  • 23.4.2013

    Kommentti: Miten meistä kaikista tuli thatcherilaisia

    Ihmisyyden alhaisimmat puolet ovat huomaamatta nousseet arvojen edelle, arvioi Roberto Savio.

  • 19.4.2013

    Eurooppalainen kehitysraportti: Lisää globaalia yhteistyötä

    Kestävän kehityksen edistämiseksi tarvitaan selkeät mittarit ja välineet, arvioidaan tutkimuslaitosten yhteisraportissa.