12.3.2013
Teatteri iskee talebaneja vastaan Pakistanissa
Historiallisellla draamalla nähdään olevan vahva poliittinen sanoma nykyajalle, kirjoittaa Ashfaq Yusufzai.
12.3.2013
Historiallisellla draamalla nähdään olevan vahva poliittinen sanoma nykyajalle, kirjoittaa Ashfaq Yusufzai.
11.3.2013
Asiantuntija pitää Suomen päätöstä aloittaa kehitysyhteistyö Burman kanssa hyvänä.
7.3.2013
Väkivallan vuoksi suurlähettilästä ei ole ollut 20 vuoteen.
1.3.2013
Esimerkiksi rahoitusmarkkinaveron käyttöönotto ja kehitysapuvarojen korottaminen polkevat yhä paikallaan hallitusohjelman lupauksista huolimatta.
18.12.2012
Pommeista luopuminen helpottuu, kun mietitään, mitä ne tekevät ihmisille ja ympäristölle, sanoo Rebecca Johnson.
7.12.2012
Lähes kuolinisku kahden valtion ratkaisulle, pelkää YK:n pääsihteeri.
28.11.2012
Somalimaasta tulevasta Adanista odotetaan vahvaa johtajaa ratkomaan alueen konflikteja.
5.11.2012
Viranomaisten mukaan kielto on voimassa, kunnes turvallisuustilanne saadaan hallintaan.
26.10.2012
Globaali huumepolitiikka sallii ihmisoikeusloukkaukset, sanoo London School of Economics and Political Science.
4.10.2012
Vero torjuisi riskikeinottelua, eikä suomalaispankkien lähtö maasta ole todellinen uhka, sanovat asiantuntijat.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.