• 14.1.2021

    Hakkeri Laura Kankaala: "Ihminen on tietoturvan vahvin lenkki"

    Laura Kankaalan mielestä tietoturva kuuluu kaikille. Hän pyrkii kansantajuistamaan alaansa liittyviä asioita Turvakäräjät-podcastissa ja auttaa vapaaehtoisena KyberVPK:ssa.

  • 8.1.2021

    Teknologia vahvistaa valkoisen miehen etulyöntiasemaa

    Kun luomme teknologiaa ja tekoälyä eriarvoisessa maailmassa, saatamme vahingossa siirtää nykyisen epätasa-arvon tulevien sukupolvien ongelmaksi.

  • 28.12.2020

    Kaminá syntyi tanskalaisen ja kolumbialaisen muusikon kohtaamisesta Sibelius-Akatemiassa

    Debyyttialbumi on luvassa keväällä 2021.

  • 11.12.2020

    Turun tuleva piispa Mari Leppänen: ”Olemmeko kristinuskossa rakentaneet identiteettiä liikaa viholliskuvien kautta?”

    Vastikään piispaksi valittu Mari Leppänen kasvoi herätysliikkeen konservatiivisessa maailmassa, mutta sanoo kulkeneensa polun avaraan kristillisyyteen. Millaisena hän näkee kirkon roolin nyky-yhteiskunnassa, jossa siltä vaaditaan sekä uudistumista että perinteiden vaalimista?

  • 4.12.2020

    Teknologia-ala yllätti kolme naista positiivisesti

    Moni nainen vieroksuu miehistä teknologia-alaa. Niin tekivät myös Ekaterina, Esmée ja Johanna, kunnes he päättivät tunnustella, mitä teknologiamaailma voisi heille tarjota.

  • 30.11.2020

    Oumou Sangarén Acoustic-albumi tarjoaa musiikin ydinmehua Malista

    Sangarén uusin albumi luottaa malilaisartistin mahtavaan ääneen.

  • 30.11.2020

    Nimeni on Itohan -kirja antaa äänen ihmiskaupan uhrille

    Kristiina Markkasen kirja ei uhriuta 15-vuotiaana ihmiskaupan uhriksi päätynyttä Itohan Okundayeta, vaikka kertookin raskaista kokemuksista.

  • 15.10.2020

    Sasha Huberin ja Tania Nathanin taide kumpuaa epäoikeudenmukaisuudesta

    Sasha Huber piirsi ystävästään Tania Nathanista kuvan, joka päätyi runokirjan kansikuvaksi. Nathan puolestaan omisti Huberille runon.

  • 29.9.2020

    Suomalaistoimitukset pitävät etnisten vähemmistöjen näkymistä journalismissa tärkeänä, mutta vieroksuvat kiintiöitä

    Kysyimme Imagen, Ylen ja Helsingin Sanomien toimituksilta, millaisilla käytännöillä heidän medioissaan edistetään moninaisuutta.

  • 15.9.2020

    Partiotyttöjen Maailmanliiton puheenjohtaja Heidi Jokinen: “Tyttöjen johtajuus on sisäänrakennettu partio-ohjelmaan"

    Partiossa tytöt oppivat käyttämään omaa ääntään ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin, kertoo miljoonia tyttöjä maailmanlaajuisesti edustavan järjestön puheenjohtajaksi kesällä valittu Heidi Jokinen.