3.10.2014
Lapsisiirtolaisten määrä kasvaa Meksikon rajalla
Yli puolet rajan ylittävistä lapsista mainitsi syyksi köyhyyden ja mahdollisuuksien puutteen kotimaassaan.
3.10.2014
Yli puolet rajan ylittävistä lapsista mainitsi syyksi köyhyyden ja mahdollisuuksien puutteen kotimaassaan.
3.10.2014
”Erot ihmisten liikkumisen kontrolloinnissa paljastavat rajojen raadollisen todellisuuden: rikkaiden maiden väliset rajat ovat suhteellisen avoimia, mutta niitä rajoja, jotka erottavat köyhiä ja rikkaita maita toisistaan, valvotaan tiukasti.”
18.9.2014
Monikulttuurisen kasvatuksen professori Fred Dervin pahoittelee, ettei hän ole poliittisesti korrekti.
1.9.2014
Maahanmuuttajat rakensivat suomalaisuuden uudelleen seitsemän päivän aikana.
28.3.2014
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi pääsi kuulemaan kodeistaan paenneiden ihmisten tarinoita Georgian Gorissa.
18.3.2014
Arabikevät levisi Syyriaan vuonna 2011. Vallan odotettiin vaihtuvan nopeasti ja kohtuullisen rauhanomaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Nyt sadat tuhannet syyrialaiset odottavat rauhaa naapurimaa Turkin pakolaisleireillä.
24.2.2014
Toimituspäällikkö Anni Valtonen toivoo pääkirjoituksessa, että lähteminen voisi aina olla vapaaehtoista.
18.2.2014
Yli 60 000 laitonta afrikkalaissiirtolaista on ylittänyt Siinain ja Israelin välisen rajan kahdeksan vuoden aikana. Vajaa vuosi sitten Israel rakensi rajalle aidan. Nyt se etsii keinoja karkottaa tulijat.
9.1.2014
Talvi saapui Bulgarian pakolaisleireille. Teltoissa ja parakeissa odotetaan apua.
9.1.2014
Kansainvälisten sopimusten perusteella pakolaisille on kuitenkin varmistettava turvallinen paluu kotimaahan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.