• 26.9.2022

    Suomen hiilinielut romahtivat, ilmastotavoitteet vaarassa – Metsämarssissa vaadittiin hallitusta heräämään

    Suomen maankäyttösektori metsineen muuttui tänä vuonna ensimmäistä kertaa hiilinielusta päästölähteeksi. Lauantaina 24.9. ympäri Suomea järjestetyssä Metsämarssissa vaadittiin hallitusta pitämään ympäristölupauksensa, muuten ilmastotavoitteita ei saavuteta.

  • 19.9.2022

    Moni metsä on olemassa vain paperilla: ”Viherpesu houkuttaa, koska se maksaa vähemmän kuin asian tekeminen oikein”

    Useat kansainväliset projektit sitoutuvat istuttamaan puita metsäkadon pysäyttämiseksi. Osa projekteista ei kuitenkaan ole lunastanut lupauksiaan. Asiantuntija kommentoi, että ilmiössä voi olla kyse viherpesusta.

  • 25.5.2022

    Paikalliset näyttävät kaapin paikan – Kansainvälisten palmuöljy-yhtiöiden suunnitelmat kohdanneet vastustusta Afrikassa

    Länsi- ja Keski-Afrikassa on vuodesta 2008 lähtien ollut käytettävissä arviolta 1,8 miljoonaa hehtaaria palmuöljyviljelmiä varten. Läheskään koko tätä aluetta ei ole kuitenkaan otettu käyttöön. Monessa maassa paikalliset yhteisöt ovat nousseet vastustamaan viljelmiä, joita kansainväliset yhtiöt ovat suunnitelleet heidän mailleen.

  • 1.2.2022

    Suomalaisen puun matka: Hakkuuaukiolta vessapaperiksi

    Hakkuuaukiolla makaa vuosikymmeniä historiaa. Sieltä alkaa myös matka, joka vie suomalaista metsää maailmalle. Suomalainen mänty voi olla lopulta kiinalaista vessapaperia.

  • 22.12.2021

    Finlandia-palkitulle kirjailijalle Anni Kytömäelle puut ja metsät ovat avain luontoyhteyteen: ”Kirjoittamisesta löysin oman vaikutustapani”

    Metsien kaatuminen on aiheuttanut Anni Kytömäelle paljon unettomia öitä. Silti hän yhä kirjoittaa maailmaa eheämmäksi – ja uskoo fiktion voimaan.

  • 12.11.2021

    Jättiläisten sylissä – punapuut mykistävät ja opettavat suhteellisuudentajua

    Mahtipontiset punapuut ovat kurkottaneet taivaisiin paljon ennen meitä. Kaliforniasta löytyvien maailman vanhimpien puiden rinnalla kalpenevat näyttävät sillatkin.