4.8.2015
Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat Kiinan olympiaisännyyttä
Kyseessä on läimäys vasten ihmisoikeusaktivistien kasvoja, sanoo Human Rights Watch.
4.8.2015
Kyseessä on läimäys vasten ihmisoikeusaktivistien kasvoja, sanoo Human Rights Watch.
15.7.2015
Charlie Hebdo -lehteen tehty hyökkäys nosti ensimmäistä kertaa toimittajakuolemien listan kärkeen rauhallisen länsimaisen demokratian.
1.7.2015
Radio-ohjelmissa annetaan maanviljelysvinkkejä ilmastonmuutoksen piinaamille viljelijölile.
22.6.2015
Mitään aiheita ei kaihdeta: räppärit ovat riimitelleet niin korruptiosta kuin maan tiukoista homolaeistakin.
17.6.2015
Viiden erilaisen journalistin näkökulmat ovat antoisaa luettavaa erityisesti viestinnän ammattilaisille. Teksti ei kuitenkaan vaadi taustaa alalta.
17.6.2015
Tämän vuoden vierailijoista suurin nimi on seitsenkertainen Oscar-ehdokas Mike Leigh.
15.6.2015
Afganistanilainen kuvajournalisti Farzana Wahidy vaikuttui nuorena kuvien voimasta. Nyt hän haluaa vaikuttaa omilla kuvillaan maailmaan.
15.6.2015
Kärsimyksen kuvat tulevat päivittäin vastaan sanomalehden sivulta tai nettiselaimesta. Niitä on vaikea olla kohtaamatta, ja niitä on vaikea sietää. Miksi?
8.6.2015
Sodan uhrit eivät ole tasa-arvoisia: Lapsi edustaa viattomuutta ja elämän alkua. Sotilaiden kärsimyksestä sotakuvat eivät kerro.
29.4.2015
Demokratiassa mediaa säännöstelee eettinen koodi ja maan lainsäädäntö, eivät kansanedustajat, Reeta Paakkinen muistuttaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.