21.11.2014
Reittejä Intiaan
”Vaikka kaikki katastrofin ainekset ovat läsnä, silti Intia jollain oudolla tavalla toimii. Se on minusta lohduttavaa”, matkakertomuksen Intiasta kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttila sanoo.
21.11.2014
”Vaikka kaikki katastrofin ainekset ovat läsnä, silti Intia jollain oudolla tavalla toimii. Se on minusta lohduttavaa”, matkakertomuksen Intiasta kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttila sanoo.
13.3.2014
Sähköt, riippumatto ja hyvä kahvi – siinä Satu Rommin minimivaatimukset reissun päälle.
10.2.2014
Katalonian Pyreneillä tehdään paluumuuttoa maaseudulle paikallisen paimenkoulun avustuksella.
10.1.2014
Brasilialaiset Vivian ja Luiz Alberto Py muuttivat kotinsa hostelliksi alueella, jonka lähikulmilla vielä hetki sitten paukkuivat aseet.
9.1.2014
Sarjakuvataiteilija Emmi Valveen sarjakuvat vievät Maailman Kuvalehden lukijat kulinaristisille retkille eri puolille maailmaa. Valve kertoo tässä suhteestaan ruokaan.
9.1.2014
Päivitetty seikkailijan opas käy kaiken läpi matkalippujen hankkimisesta merikäärmeen pureman lääkitsemiseen.
3.7.2013
Espanjassa suosittu Bebe tuo flamencovaikutteisen show'nsa Helsingin Juhlaviikoille.
4.12.2012
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi elää monien seikkailijasielujen unelmaa. Hän matkustaa maailmalla suurimman osan aikaa ja piipahtaa Suomessa vain lyhyesti lepäämässä.
10.10.2012
Inka Haukka pohtii kolumnissaan sosiaaliseen kanssakäymiseen väsymistä matkalla.
12.6.2012
Keniassa on suunnitteilla museo, jossa vieraat voivat katsella kaloja – ja kalat vieraita. Afrikan ensimmäinen vedenalainen museo on tarkoitus rakentaa jo ennestään suositun turistikohteen Malindin kaupungin edustalle.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.