• 7.11.2023

    YK:n pakolaissopimusta tarvitaan yhä kipeästi

    Osa Euroopan konservatiivipoliitikoista on kyseenalaistanut YK:n yli 70 vuotta vanhan pakolaissopimuksen tärkeyden. Vaatimukset sen muovaamisesta ovat kuitenkin väärin kohdennettuja, kirjoittaa Linus Atarah.

  • 30.10.2023

    Vanhainkodit saapuivat Kashmiriin: ”Vanhempien tai iäkkäiden sukulaisten hylkääminen on perheelle suuri häpeä. Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa”

    Intiassa ikääntyneet ovat perinteisesti asuneet yhdessä lastensa kanssa. Nyt maan kulttuuri on murroksessa. Kansalaisjärjestöt avasivat Kashmiriin kymmenen vanhainkotia. Vanhainkotien tarve on Intiassa vielä pieni, mutta ilmeinen.

  • 25.10.2023

    Kirja kahden kulttuurin välissä kasvavasta tytöstä: ”Ristiriidat tuovat kirjaan paikoitellen ei-valmiiksi-pureskeltuja ulottuvuuksia”

    Huono tyttö -romaanissa päähenkilö Saara taistelee itsensä irti pakkoavioliitosta, pois naista alistavan kulttuurin keskeltä, takaisin kohti Suomea ja vapautta. Ja samanaikaisesti lukija muistuttaa itselleen, ettei mikään – yksikään maa, kulttuuri tai uskonto – ole mustavalkoista, kirjoittaa Marie Kajava kirja-arviossaan.

  • 24.10.2023

    Ydinaseita, kyberrikollisuutta ja pimeää kauppaa – toimittaja ja tietokirjailija Mika Mäkeläinen kertoo miksi Pohjois-Koreaa ei saada aisoihin

    Kauppa Kiinan kanssa estää Pohjois-Koreaa romahtamasta. Lisäksi maa saa tuloja kyberrikollisuudesta. Valtiojohtoiset hakkerit varastavat etenkin kryptovaluuttoja, sanoo ulkomaantoimittaja ja tietokirjailija Mika Mäkeläinen.

  • 23.10.2023

    Amnesty löysi todisteita sotarikoksista Gazassa – ”Kansainvälisen yhteisön on estettävä Gazan muuttuminen valtavaksi hautausmaaksi”

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Israel ei ole monien iskujensa yhteydessä varoittanut Gazan siviilejä lainkaan, mikä on johtanut jopa kokonaisten perheiden kuolemaan.

  • 20.10.2023

    YK:n asiantuntijat varoittavat kansanmurhan riskistä Gazassa – ”Olemme järkyttyneitä kansainvälisen yhteisön toimettomuudesta”

    Väkivallassa on kuollut tuhansia palestiinalaisia ja israelilaisia, ja Gazan humanitaarinen tilanne heikkenee yhä. YK:n riippumattomat asiantuntijat vaativat tulitaukoa.

  • 18.10.2023

    Gazan sairaaloissa on pulaa kaikesta – Isku Al-Ahlin sairaalaan tuomittu laajasti

    Gazassa on ollut ainakin 51 iskua terveyspalveluita vastaan. Tuhoisin tapahtui eilen, kun terveysministeriön mukaan yli 500 ihmistä kuoli iskussa, josta Israel ja palestiinalaiset syyttelevät toisiaan.

  • 13.10.2023

    Sukupuolten tasa-arvoa vastustava antigender-liike vahvistuu, kykeneekö Suomi vastaamaan uusiin uhkiin? – “Venäjä käyttää tasa-arvon kysymyksiä hybridivaikuttamisen välineenä”

    Tasa-arvon taantuessa yhä useampi maa on lähtenyt ajamaan feminististä ulkopolitiikkaa. Suomessa on luotettu vahvaan tasa-arvon brändiin, eikä feminismistä ole haluttu puhua. Mutta riittääkö se, vai jääkö Suomi jälkeen muutoksen edessä?

  • 9.10.2023

    Hei sinä, joka kirjoitat Israelin ja Hamasin ”sodasta” – tarkistathan ainakin nämä faktat

    Hamas aloitti lauantaina 7.10. tuhoisan hyökkäyksen Israeliin ja Israel vastasi sodanjulistuksella. Kaikki maailman uutistoimitukset kiirehtivät raportoimaan tapahtuneesta. Aika monelta jäi muutama taustatieto kirjaamatta, kirjoittaa Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Karoliina Knuuti.

  • 9.10.2023

    Väkivalta leimahti Israelissa ja Palestiinalaisalueilla – Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat sodan säännöistä, jotka pätevät konfliktista riippumatta

    Siviilien tappaminen tahallaan on aina sotarikos, muistuttavat Amnesty ja Human Rights Watch.