• 3.9.2007

    Biopolttoaineet uuden vaurauden perustaksi

    Brasilian presidentti kertoo kotimaansa menestyvästä biopolttoaineiden tuotannosta. Samalla hän esittelee eteläisen pallonpuoliskon mahdollisuuksia ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Köyhät maat voivat kuitenkin hyötyä energiavallankumouksesta vain, mikäli rikkaat maat avaavat niille reilusti markkinansa.

  • 2.4.2007

    Paha liitto himoitsee biopolttoainetta

    Biopolttoaineen tuotantoa edistää paholaismainen liittouma, jossa on mukana kansainvälisen pääoman tärkeimmät lohkot: öljy-yhtiöt, agrobisnes, autoteollisuus ja geenimuuntelua hallitsevat isot yritykset.

  • 2.2.2007

    Globaalin hyvinvoinnin viisi estettä

    Vaikka talouskasvu kehitysmaissa on nopeaa, vauraus ei jakaannu tasaisesti.

  • 25.5.2006

    Shell on täällä tuomiolla

    Peik Johansson ruotii kolumnissaan öljyjätti Shellin härskiä toimintaa Nigeriassa.

  • 29.8.2005

    Aarre auringossa

    Gambian on ratkaistava, sijoittaako se vähäiset varansa öljyn ostoon vai esimerkiksi aurinko- ja tuulienergian kehittämiseen.

  • 20.9.2003

    Kiinan mahti vyöryy alas Mekongia

    Kiinan päätökset rakentaa patoja Mekongin yläjuoksulle ja ruopata jokiuomaa antavat maalle mahdollisuuden määrätä naapurimaiden 60 miljoonan ihmisen elämästä.

  • 20.3.2002

    Rion autot kulkemaan McDonaldsin öljyllä

  • 11.2.2002

    Seppo ja ydinvoima

  • 26.10.2001

    Suurvallan öljyturva

    Terrorismin vastaisen sodan julkilausumattomana tavoitteena on säilyttää maailman suurimmat öljyreservit vankasti yhdysvaltalaisissa käsissä. Näin voidaan tulkita Michael T. Klaren uuden kirjan sanomaa.

  • 26.10.2001

    Karibialla uskotaan aurinkoon

    Kolmasosa Dominikaanisen tasavallan kansalaisista asuu sähkölinjojen ulottumattomissa. Öljystä riippuvaisella Karibianmeren maalla riittäisi aurinkoenergiaa, mutta tie uusiutuvien energialähteiden käyttöön on mutkikas. Takapajuloiden kehittäminen ei ole hyvä bisnes.