• 5.2.2024

    Alexander Stubb: ”Globaalit haasteet ratkaistaan vain kansainvälisellä yhteistyöllä”

    On tärkeää, että Suomi näyttää esimerkillään, että avoin yhteiskunta, liberaali demokratia, oikeusvaltio, tasa-arvo ja markkinatalous ovat toimivan hyvinvointiyhteiskunnan kulmakiviä, toteaa presidenttiehdokas Alexander Stubb tenttivastauksessaan. Hänestä avain kestävään tulevaisuuteen on avoin keskustelukulttuuri.

  • 5.2.2024

    ”Kaupunkien laidoilla on potentiaalia, jota ei vielä ole löydetty” – Tutkija kehottaa päättäjiä menemään ihmisten luo 

    Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Päivi Kymäläisen mukaan alueiden eriarvoistumiseen voidaan vaikuttaa huomioimalla lähiöt päätöksenteossa.

  • 1.2.2024

    Samalla kun kansainvälinen tuomioistuin alkoi tutkia Gazan tapahtumia kansanmurhana, monet maat vetivät tukensa pois alueen tärkeimmältä avustusjärjestöltä – tästä kohutussa UNRWA:ssa on kyse

    Israelin syytöksiin reagoiminen jäädyttämällä UNRWA:lle suunnatut tuet kertoo ymmärtämättömyydestä järjestön asemasta ja toiminnasta, kirjoittavat tutkija ja YK-järjestö UNRWA:n entiset työntekijät.

  • 23.1.2024

    Järjestöjen vaalitentit: Ihmisarvo on useimmille presidenttiehdokkaille ulkopolitiikan keskeisin arvo, kehitysmaille halutaan lisää valtaa

    Useimmat presidenttiehdokkaat vahvistaisivat kehittyvien maiden roolia globaalissa politiikassa, selvisi kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon vaalitentissä. Monet ihmisoikeuskysymykset kuitenkin jakavat ehdokkaita. Maailma.net perkasi järjestöjen vaalitentit.

  • 19.1.2024

    Ukrainan talvi on kylmä ja karu – ystävysten avustuspaketit kulkevat yhä rekan kyydissä

    Helsinkiläinen Mikael Kojima ja porvoolainen Oscar Rosqvist aloittivat Ukrainaan suuntautuvat avustusmatkat ensimmäisten joukossa kevättalvella 2022. Kaksikon auttamisenhalu ei ole hiipunut, vaan pikemminkin ammattimaistunut. Tärkeä yhteistyökumppani on Ukrainalaiset Suomessa -yhdistys.

  • 13.1.2024

    “Miehellä ei ole oikeutta päättää naisen vartalosta, mutta maan talous on niin huonossa kunnossa, että aborttilaki on laitettava sivuun” – Moni Suomessa asuva argentiinalainen äänesti presidentti Javier Mileitä

    Uusi presidentti Javier Milei vannoo korjaavansa Argentiinan talouden leikkaamalla julkisia kuluja. Sanoma on yksinkertainen: rahat ovat loppu. Mitä ajattelevat hänen Suomessa asuvat kannattajansa?

  • 10.1.2024

    Jutta Urpilainen: ”Koulutukseen satsaaminen on tärkein investointi, jonka päättäjänä voin tehdä”

    Presidentinvaaliehdokas Jutta Urpilainen sanoo, että Suomen tulee noudattaa ihmisoikeuksia kaikissa olosuhteissa. Hänestä Suomen pitäisi osallistua aktiivisesti virheään siirtymään ja luoda taloudellisia suhteita kehittyviin maihin.

  • 8.1.2024

    Sari Essayah: ”Sodan sääntöihin pitäisi saada kirjattua, että ruokaa ei käytetä aseena”

    Presidenttiehdokas Sari Essayah näkee kehitysyhteistyön hyvin tärkeänä silloin, kun tuetaan yhteiskuntien rakenteita. Tärkeää on tukea kansalaisyhteiskunnan ruohonjuuritasoa, koska sieltä rakennetaan demokraattisten instituutioiden pohjaa. 

  • 3.1.2024

    Pekka Haavisto: ”Globaalista etelästä ei tule piirtää viholliskuvaa”

    Presidenttiehdokas Pekka Haavisto haaveilee Geneven pakolaissopimuksen uudistamisesta sekä siitä, että kestävän kehityksen tavoitteet saavutettaisiin mahdollisimman nopeasti.

  • 3.1.2024

    Istuva presidentti voitti Kongon vaalit – Oppositio vaatii uusintaa

    Äänestysaikaa jouduttiin pidentämään Kongon vaaleissa, eivätkä kaikki päässeet äänestämään lainkaan. Voittajaksi on silti julistettu Félix Tshisekedi, joka on hallinnut maata vuodesta 2019.