1.10.2013
Ihmisoikeusjärjestöt: Euroopan kovennettava Unkari-linjaansa
Hallituksen syyskuiset kosmeettiset muutokset eivät poista ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kaventumista, sanovat järjestöt.
1.10.2013
Hallituksen syyskuiset kosmeettiset muutokset eivät poista ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kaventumista, sanovat järjestöt.
18.9.2013
Arabikevättä edelleen tukahduttava Bahrain on alkanut kohdella kaltoin myös alaikäisiä, sanoo HRW.
29.8.2013
Kehittyvien maiden luokka saa uusia tulokkaita.
29.8.2013
Marraskuun presidentinvaaleissa vastaikkain ovat lastenlääkäri ja taloustieteilijä.
19.8.2013
Aktivistien pidättämisen lisäksi protesteja estetään nyt myös kokonaisten asutuskeskusten eristämisellä ulkomaailmasta.
5.8.2013
Äänestyslippuja painettiin liikaa ja epäilyttävän moni äänestäjä sai apua äänestämisessä.
5.8.2013
Umayya Abu-Hanna pohtii kolumnissaan nuorten palestiinalaisten näkemyksiä tasa-arvosta.
31.7.2013
Vaaleista tuskin tulee puolueettomia, sillä turvallisuusjoukot ovat istuvan presidentin Robert Mugaben puolella ja äänioikeutettujen listat ovat vanhentuneita.
19.7.2013
Burmassa pidätettiin ihmisoikeusaktivisti samana päivänä, kun presidentti Thein Sein antoi lupauksen mielipidevankien vapauttamisesta, ihmisoikeusjärjestö kritisoi.
3.7.2013
Brasilian mielenilmaukset joukkoliikenteen hinnankorotuksista kesäkuussa kasvoivat suurmielenosoituksiksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.