• 4.5.2022

    Poromies voi nykyään olla nainen: ”Tämä ala sopii ihmiselle, joka pystyy uhmaamaan karujakin luonnonoloja”

    2000-luvun taitteesta alkaen tyttöjen ja naisten osuus poronomistajista on ollut kasvussa. Yhä useampi poronhoitajan ammatin valitsevista nuorista on nainen. Nainen voi olla päätoiminen poromies ja poroperheen lapsista jatkajaksi sopii yhtä hyvin tyttö kuin poikakin. Aina näin ei ole ollut.

  • 4.5.2022

    Karja dominoi maata ja massaa

    Karja vie leijonan osan viljelytilasta, ja sitä kautta koko maailman pinta-alasta. Karjaeläimet myös painavat enemmän kuin luonnonvaraiset nisäkkäät ja linnut yhteensä. Koska karja dominoi maata ja massaa, se jättää suuren jäljen maailmaan.

  • 4.5.2022

    Yhä suurempi osa kehitysavusta on humanitaarista apua

    Yli puolet humanitaarisesta avusta tarvitaan pitkittyneiden kriisien hoitamiseen. Uhkana on, että humanitaarisen avun korkea osuus vaikeuttaa ongelmien juurisyihin puuttumista.

  • 3.5.2022

    Venäjällä sananvapaudesta on vain rippeet jäljellä

    Kreml on tukahduttanut sananvapauden Venäjällä henkihieveriin. Kriittisiä venäjänkielisiä medioita toimii vielä maan rajojen ulkopuolella, mutta suurin osa venäläisistä saa tietonsa räikeää propagandaa suoltavilta tv-kanavilta.

  • 2.5.2022

    Suljettujen suiden maa: ”Meitä on valmisteltu jo pidemmän aikaa siihen, että journalismi tulee Venäjällä tiensä päähän”

    Venäjällä on kaksi kuukautta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen lakkautettu 36 tiedotusvälinettä. Tilanteeseen tiedettiin alkaa valmistautua 2020, kun sana ”räjähdys” suositeltiin korvaamaan sanalla ”pamaus”. Nyt heitä, jotka eivät ole opetelleet uuskieltä hiljennetään ja pidätetään, kirjoittaa riippumaton venäläinen toimittaja Ivan Žilin.

  • 2.5.2022

    Kenian työttömät nuoret ovat helppoja uhreja ihmiskauppiaille

    Ahmed Bakari luuli pääsevänsä kansainvälisen järjestön hyvin palkattuun työhön, mutta päätyikin orjaksi Somaliaan. Rikolliset hyödyntävät syrjäytymistä ja köyhyyttä ja värväävät väkeä myös terroristiryhmiin.

  • 29.4.2022

    Hiekastakin voi tulla pulaa – YK-raportti kannustaa vastuullisempaan hiekan käyttöön

    Hiekka on veden jälkeen maailman käytetyin luonnonvara, mutta sen käyttöä ei juuri säännellä eikä tilastoida.

  • 27.4.2022

    Nobel-palkittu toimittaja Maria Ressa: ”Kuinka paha tästä maailmasta pitää tulla, ennen kuin teknologia-alustat ryhtyvät toimeen?”

    Maineikkaan mediayhtiö Rapplerin Filippiinien Manilaan vuonna 2012 perustanut Maria Ressa on vihainen sosiaalisen median jäteille tahallisen disinformaation levittämisestä ja vastuun pakoilusta.

  • 27.4.2022

    Luontotoimittajien Minna Pyykön ja Juha Laaksosen luontoretki alkaa jo kerrostalon alaovelta: ”Ihmeellisimmät asiat ovat lähellä”

    Kokeneet toimittajat Minna Pyykkö ja Juha Laaksonen tuntevat suomalaisen luonnon, oravat, kimalaiset ja allit. Luontotoimittajan työtä ei tehdä pelkästään työpöydän ääressä, mutta jo kotipihalla voi kokea luontoelämyksiä.

  • 27.4.2022

    Nuolikauppaa Namibiassa: ”Huoltoaseman pihalla vuokra-autoamme lähestyi poikajoukko, jolla oli myytävää”

    Vierailu pienessä Rundun kaupungissa johti kaupantekoon huoltoasemalla san-heimon kanssa. Läheisten liikkeiden myyjät eivät olleet innoissaan kaupanteosta.