• 2.6.2008

    Varjo

    Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

  • 2.6.2008

    Tapoja, vettä ja paperia

    Tarpeilla käynnin tavat kertovat yksityisen ja jaetun sekä likaisen ja puhtaan väliin piirretyistä rajoista.

  • 2.6.2008

    Tulevaisuus musta kuin eebenpuu

    Kiinan kyltymätön talouskasvu syö näillä näkymin pohjois-Mosambikin jalopuut loppuun kymmenessä vuodessa. Taistelu puumafian tuulimyllyjä vastaan on harvojen harteilla. Yksi heistä on saksalainen kreivi.

  • 2.5.2008

    Kruunattiinko jo uusi päästökuningas?

    Kiina porskuttaa Yhdysvaltojen ohitse.

  • 2.5.2008

    Junailua huivin suojassa

    Sanna Negus matkustaa perheosastolla Saudi-Arabiassa.

  • 2.5.2008

    Kuppi vastuuta, kiitos!

    Kahvi on eettisen kuluttamisen klassikko. Yhä moninaisemmat vastuulliset sertifioinnit kahvikaupalle kuitenkin hämmentävät kuluttajaa. Kun vastuullisia vaihtoehtoja on lukuisia, kokeeko eettisyys inflaation?

  • 2.5.2008

    Hiljenny esineiden ääreen

    Ranya Paasonen pohtii materian olemusta.

  • 2.5.2008

    Kuin kala vedessä?

    Ennen lähdettiin maailmalle sivistyksen ja uuden näkemisen vuoksi. Jo lyhyt matka Goalla paljastaa nykymatkailusta kokonaan toisen puolen: eksotiikan keskeltä löytyy tuttua.

  • 2.5.2008

    Naisoppaat vuorta valtaamassa

    Kolme siskoa kouluttaa köyhistä tytöistä vuoristo-oppaita Nepalin Pokharassa. Ammatti avaa naisille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

  • 2.5.2008

    Lyhyet palat

    Öljy alistaa naisia Lähi-idässä. Valtaosa ihmisistä vastustaa rotusyrjintää. Pikkunorsun alkuperä selventyy. Kumppani kysyy tyhmiä: Miksi Bhutan on niin kallis?