Eran näytti enemmän aavikkorosvolta kuin Israelin armeijan upseerilta. Koukkunokkainen pieni mies oli kietonut päänsä isoon huiviin. Se jätti näkyviin vain tummat, hieman surumieliset silmät. Niissä välähti välillä jotain kylmää.
Gobin autiomaa Mongoliassa oli kuin asfaltoitu. Halkeilevaa kuivuutta riitti 1 600 kilometriä idästä länteen. Purimme venäläisvalmisteisesta Uaz-maasturistamme kamoja perusleirin pystyttämistä varten. Jäisimme tähän pariksi päiväksi, rosoisten, punaruskeiden jyrkänteiden suojaan.
Molemmilla meillä oli syymme olla Gobissa. Eran aloitteli kotimaassaan siviiliuraa matkailuyrittäjänä ja halusi tutustua camelus bactrianukseen, kaksikyttyräiseen kameliin. Minä olin vain läpikulkumatkalla. Suuntasin lumen peittämille vuorille, jotka kohosivat yli neljän kilometrin korkeuteen Mongolian länsikolkassa. Siksi repustani pilkisti hakku – ja punaiset minisukset.
Pystytimme teltat kuivuneeseen joen-uomaan. Ennen pimeyden laskeutumista ehdin käydä kokeilemassa taitojani lähikallioilla ja nähdä todellisia mestarikiipeilijöitä, vuoristokauriita. Yritin liikkua aivan hiljaa. Ehkä näkisin vilahduksen lumileopardistakin?
Yöllä Gobi räyhäsi. Tuuli halusi viedä teltat mukanaan. Huonosti nukutun yön jälkeen aamu valkeni tyynenä.
Aloin pakkailla reppuani, lähtisin päiväksi pariksi tutkimaan lähiseutua. Tein jo lähtöä leiristä, kun Eran kysyi, saisiko tulla mukaani. Kuulin sanovani, että mikäs siinä.
Ihastelin israelilaisen pientä reppua. Autiomaaoppaana kotimaassaan toiminut mies oli karsinut kaiken ylimääräisen. Tyylikästä.
Pian selvisi, että Eran oli jättänyt myös juomavetensä ja muonansa leiriin. Huomattuaan tyrmistykseni hän ilmoitti pärjäävänsä pari vuorokautta syömättä ja juomatta. Kun myöhemmin tarjosin hänelle vettä pullostani, hän tarttui siihen ahnaasti. Selvää oli, että joutuisimme palaamaan perusleiriin jo seuraavana päivänä. Ihmettelin israelilaisen järjenjuoksua.
Päivän kaartuessa iltaan etsimme leiripaikan. Eran alkoi välittömästi puuhaaman nuotiota. Hän kehotti varomaan skorpioneja ja käärmeitä puita kerätessämme.
Keittelin annoksen retkimuonaa, josta ojensin puolet Eranille. Hän murahti lyhyet kiitokset.
Autiomaapensaiden risahdellessa liekeissä puhe kääntyi hänen palvelusvuosiinsa. Mies vakavoitui ja aloitti monologinsa. Taivas täyttyi tähdistä, linnunrata roikkui matalalla.
Sain kuulla, miten Eran oli alaisineen joutunut väijytyksiin ja millaista oli, kun tovereita kuolee käsivarsille.
Olimme pitkään hiljaa. Tuijottelimme tulta. Autiomaa sulkeutui ympärillemme.
Eran halusi kertoa vielä yhden tarinan. Siinä annettiin ryhmälle parikymppisiä asevelvollisia tehtäväksi murhata palestiinalainen sotilasjohtaja. Huolellisesti tiedusteltu tehtävä onnistui. Liipasinta painoi Eran.
Hän vaikeni jälleen hyväksi toviksi. Ehkä hän mielessään puristi taas liipasinta. Näki, kuinka luoti iskeytyi maaliinsa. Uudelleen ja uudelleen.
Ujuttauduin mietteliäänä makuupussiini. Eran kohensi tulta ja asettui nukkumaan sen viereen, Gobin paljaan taivaan alle.
Siemaisin puoli suullista lämmintä vettä. Sitä jäi vielä toinen mokoma paluumatkalle.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008