Rikkaissa maissa rauhanaikaa elävät ihmiset eivät ymmärrä, millaista elämä kriisien keskellä oikeasti on.

Ei se ihan täysin pidä paikkaansa. Tietenkään emme pysty ymmärtämään sellaista, mitä emme ole itse kokeneet, mutta näen silti paljon empatiaa. Ihmiset lahjoittavat, allekirjoittavat vetoomuksia, seuraavat ja jakavat somessa tietoa. Se todistaa, että he välittävät

Humanitaarisen avun perille toimittamisesta on tullut yhä vaarallisempaa.

Iskut terveydenhuoltoa vastaan ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntyneet. WHO:n mukaan pelkästään viime vuonna terveydenhuoltoa vastaan hyökättiin 1 348 kertaa. Tätä tapahtuu valitettavasti joka paikassa: Sudanissa, Gazassa, Libanonissa, Myanmarissa, Ukrainassa.

Iskujen tekijät vetoavat usein virheisiin tai väittävät, että kohteet ovat menettäneet oikeuden suojaan. Avustustyöntekijöitä kohtaan esitetään perusteettomia epäilyjä, mikä heikentää heidän turvallisuuttaan.

Kansainvälisen oikeuden säännöillä ei ole enää kriisitilanteissa samaa painoarvoa kuin ennen.

Painoarvo ei ole muuttunut. Kansainvälisen oikeuden mukaan on laitonta iskeä avustus- ja terveystyöntekijöitä vastaan. Sääntöjä ei kuitenkaan kunnioiteta samalla tavalla kuin ennen eikä iskuja tuomita näkyvästi.

Ratkaisu on yksinkertainen: Noudattakaa sopimuksia ja suojelkaa humanitaarisen avun ja terveydenhuollon työntekijöitä. Myös Suomen pitäisi joka kerta tuomita iskut, vaatia niiden puolueetonta tutkintaa ja käyttää niin taloudellisia, poliittisia kuin juridisiakin vaikuttamiskanavia.

Humanitaarinen apu keskittyy yhä isojen kansainvälisten järjestöjen käsiin, vaikka paikalliset hoitaisivat hommat sutjakkaammin.

Tämä on vastakkainasettelua, joka ei vastaa todellisuutta. Esimerkiksi meillä yli 90 prosenttia työntekijöistä on paikalta palkattuja. Kansainväliset järjestöt voivat tuoda paikan päälle enemmän resursseja, koulutusta, näkyvyyttä ja turvaa.

On toki hyvä muistaa, että kun tapahtuu suuri kriisi, reagointi lähtee aina paikallisista ihmisistä. Paljon ehtii tapahtua ennen kuin ulkopuoliset pääsevät paikalle.

Humanitaarisen avun parissa työskentelevän on pakko turruttaa tunteensa. Muuten työtä ei jaksa pitkään.

Vahva ei! Ei tämä todellakaan ole aina helppoa, ja välillä asiat menevät pahasti ihon alle. Potilaiden tarinat ovat välillä tosi raskasta luettavaa, mutta ne ovat myös tarinoita, joita he haluavat meidän kertovan.

Minulla on velvollisuus pitää itsestäni huolta, muuten minusta ei ole hyötyä. Palautumisessa auttavat ystävät, nauru ja huumori. Pitää olla muutakin elämää. Myös työnantaja tarjoaa tukea.