Konkreettista auttamista, jossa lahjoittaja saa kosketuksen ruohonjuuritasoon? Lapsen yksityisyyden myymistä lahjoitusten toivossa? 

Kummilapsilahjoittaminen tarkoittaa kehitysyhteistyön muotoa, jossa lahjoittajalle nimetään tai hän valitsee kummilapsen apua tarvitsevasta kohteesta. Kummilapsen yhteisö saa ohjelman kautta rahallista tukea, kummi taas kuvia lapsesta ja tietoa tämän kehityksestä. Kummi ja kummilapsi voivat myös kirjoittaa toisilleen. 

Kummilapsitoimintaa kohtaan on esitetty kritiikkiä. Muun muassa The Guardian haastatteli neljä vuotta sitten ilmestyneessä jutussaan asiantuntijoita, joiden mukaan yksittäisten lasten käyttäminen ”myymiseen” rikkaille lahjoittajille on samantyyppistä toimintaa kuin menneisyyden kurjuuskuvastot, joissa ei-valkoisia köyhiä lapsia käytettiin hyväntekeväisyyskampanjoiden kasvoina.  

Toisaalta kummitoiminta on ollut vaikuttavaa. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi yli vuosikymmen sitten julkaistussa artikkelissaan San Franciscon yliopiston tutkimuksesta, johon haastateltiin yli 10 000:ta aikuista. Siinä verrattiin amerikkalaisen Compassion International -järjestön ohjelmassa olleiden kummilapsien kehitystä niihin lapsiin, joilla ei ollut kummia. 

Tutkimuksessa selvisi, että kummilapset pysyivät koulussa kauemmin kuin ne, joilla ei ollut kummia. He päätyivät myös todennäköisemmin yhteisönsä johtajiksi tai niin sanottuihin “valkokaulustöihin”. 

Miten kummilapsitoimintaan pitäisi sitten suhtautua? Maailman Kuvalehti selvitti asiaa ja tavoitteli juttua varten suurimpia Suomessa toimivia kummilahjoittamista tarjoavia järjestöjä. Niistä Interpedia ja Fida vastasivat haastattelupyyntöön. 

Toiminta ei pyöri kummi-termin ympärillä.

Ensinnäkään kummilapsitoiminta ei ole enää täysin toimiva nimitys kummilahjoittamiselle, sanoo kymmenen vuotta kummikoordinaattorina toiminut Fidan diakoniatyön ohjelmapäällikkö Sina Urmas. 

”Emme puhu kohteissa enää kummilapsitoiminnasta, eli toiminta ei pyöri kummi-termin ympärillä. Meillä ei ole enää erillisiä kummiohjelmia vaan yleisiä diakoniaohjelmia. Kummilapset näkyvät lähinnä varainhankinnassa.” 

Interpedian toiminnanjohtaja Ilona Kalliola kuvaa järjestönsä toimintaa samankaltaisesti. Kummilapset ovat ihmisiä, jotka olisivat muutenkin osa järjestön kehitysyhteistyöhankkeita.  

”Eli kummius näkyy vain Suomen päässä niin, että kummit saavat yksittäisiltä lapsilta kuulumisia ja raportteja.” 

Kummiksi voi ulkomaalaiselle lapselle ryhtyä Suomessa Fidan ja Interpedian lisäksi ainakin kansainvälisten järjestöjen Planin ja World Visionin kautta. Lisäksi esimerkiksi Suomen Lions-liitolla on kummilapsiohjelma Sri Lankassa. Lähetyssäätiö Patmoksella on kummitoimintaa osana lähetystyötä. 

Se, millä perusteella kummiutta harkitseva suomalainen voi valita kummilapsensa, riippuu järjestöstä. 

Fidan sivustolla voi valita halutessaan kummilapsen maan. Interpedialla voi maan lisäksi valita lapsen sukupuolen. 

Planilla puolestaan voi maan ja sukupuolen lisäksi valita lapsen iän. Sen lisäksi sivulla on lyhyitä esittelyitä, joissa kerrotaan myös lapsen nimi. Suomen World Visionin sivuilla oli vielä hiljattain myös kuvat lapsista. Tällä hetkellä niitä ei ole. 

Järjestöjen omat ohjeistukset vaikuttavat siihen, millaisia tietoja lapsista jaetaan internetissä. 

”Emme laita kummilapsen tietoja tai kuvia nettiin yksityisyyden suojan vuoksi. Vaikka sen takia olisi vaikeampi saada kummeja mukaan toimintaan, olemme linjanneet näin”, sanoo Interpedian Kalliola.  

Järjestöille on olemassa myös yleisiä eettisiä ohjeita. Esimerkiksi Maailman Kuvalehden kustantaja, suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo on tehnyt yhdessä kummijärjestöjen kanssa eettiset ohjeet, jotka julkaistiin vuonna 2017.  

Pitkään kummityötä seurannut Urmas sanoo, että eettisyyttä on pohdittu toiminnassa aina, mutta vuosien varrella on tapahtunut myös isoja linjamuutoksia. Yksi sellainen oli parisenkymmentä vuotta sitten keskusteluun noussut yhteisökeskeisyys, jossa yksittäisen lapsen auttamisen sijaan apu ohjataan koko yhteisölle. 

”Silloin alettiin korostaa sitä, että lapsi on vain työn kuva ja tärkeintä on se, että yhteisö pääsee pois köyhyyden kierteestä. Lisäksi nyt puhutaan etenkin pysyvän muutoksen tuomisesta. Eli ei toteuteta vain samaa aktiviteettia vaan mitataan, tuoko se tulosta.” 

Konkreettiset työn vaikutukset, yhteyden ilo ja globaalikasvatusta omille lapsille. Tällaisia asioita kummit kertovat järjestöille saavansa kummiudesta. 

”Kummit ovat ylpeitä kummilapsestaan ja seuraavat, kun tämä siirtyy luokalta toiselle. Luottamusta lisää se, että he näkevät konkreettisesti, mihin tuki menee”, Kalliola sanoo. 

Kummiuden erityisyys on siinä, että lahjoitus saa kasvot, Urmas lisää. 

”Joka vuosi kummit saavat lapsesta printatun kuvan. Olemme huomanneet, että kummiuden voima on siinä kuvassa, jonka voi kiinnittää jääkaapin oveen.” 

Kummilapset taas saavat rahallista tukea, joka Fidassa ohjautuu koko yhteisölle ja Interpediassa kohteesta riippuen joko yhteisölle tai kummiohjelmalle, josta tuetaan esimerkiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten koulunkäyntiä, terveydenhoitoa tai kuntoutusta.  

Olemme huomanneet, että kummiuden voima on siinä kuvassa, jonka voi kiinnittää jääkaapin oveen.

Myös yhteydestä kummiin saatetaan iloita. 

”Monet lapset tykkäävät kirjoittaa kummille ja pienemmät myös piirtää. Yhteydenpito on kuitenkin vapaaehtoista. Lapsi tai nuori voi saada tukea, vaikkei kirjoittaisikaan kirjeitä”, sanoo Kalliola. 

Kummilahjoituksen ohjaamisella yhteisölle on pyritty vähentämään mahdollisuutta siihen, että lapset joutuisivat yhteisössä eriarvoiseen asemaan. Mutta entä jos kaverilla on kummi ja itsellä ei? Voiko se aiheuttaa yhteisössä skismaa? 

Urmas sanoo, ettei Fidassa suurta vaaraa tähän ole, koska lapset valikoidaan iän perusteella. Kummilapsi on yleensä mukana projektissa peruskoulun ajan. Ideaalitilanteessa kaikki yhteisön samanikäiset lapset saavat kummin, mutta käytännössä tilanne vaihtelee kohteiden välillä. 

”Meidän korviimme ei ole kantautunut, että yhteisön sisällä tai perheessä olisi tullut ongelmaa. Siellä ollaan onnellisia tuesta ja avusta. Ja kaikki aktiviteetit järjestetään kuitenkin koko perheelle, ei vain yhdelle lapselle.” 

Kalliola puolestaan sanoo, että Interpedia pyrkii kummilapsilahjoituksilla nimenomaan purkamaan yhteisön eriarvoisuutta. Ohjelmakohteiden toimintaympäristöt ovat epätasa-arvoisia ja ohjelmaan valikoidaan lapset, jotka ovat vielä keskivertoa huonommassa asemassa yhteisössään.  

Hän ajattelee, että periaate on sama kuin muussakin kehitysyhteistyössä. 

”Pyrimme juuri tavoittamaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia, jotta tuen piiriin pääsevät sitä eniten tarvitsevat. Edistämme näin tasa-arvoa.” 

Kummilapsitoiminnan juuret ulottuvat 1950-luvulle. Silloin perustettiin Yhdysvalloissa kristillinen järjestö World Vision. Suomessa kummiksi on voinut ryhtyä ainakin 1960-luvulta alkaen, kun Fidan edeltäjä alkoi tarjota mahdollisuuden kummilahjoittamiseen. Aluksi varat kanavoitiin seurakuntien kautta. Alkuaikoina kummilapset olivat järjestön perustamien lastenkotien lapsia. 

Interpedian ensimmäinen kummiohjelma alkoi vuonna 1978. Kummitoiminnan lisäksi se on alusta saakka tehnyt myös kansainvälistä adoptiotyötä. 

Jos kummilapsitoiminta on jatkunut vuosikymmeneltä toiselle, on sen oltava ainakin jollain tasolla kannattavaa. Fidan Urmas sanookin, että kummilapsilahjoitus on suosittua. 

Kummilapsilahjoittamisesta tulee järjestöille lisäkuluja muihin lahjoittamisen muotoihin verrattuna.

”Se on ylivoimaisesti merkittävin varainhankinnan muotomme. Meillä on 4 500 kummia, ja monet ovat sitoutuneita lahjoittajia. Se on meidän toimintamme peruskivi.” 

Kummilapsilahjoittamisesta tulee kuitenkin järjestöille lisäkuluja muihin lahjoittamisen muotoihin verrattuna, kertoo Kalliola.  

”Kannattavuutta syö hallinnollinen työ. Sitä on aika paljon sekä kohdemaissa että Suomessa. Tällaista on esimerkiksi kummien ja lasten kirjeiden läpi käyminen.” 

Sekä Fidassa että Interpediassa kummilahjoittajien määrä on vuosien varrella jonkin verran laskenut. Urmas sanoo, että Fidassa suurin kasvu kummien määrässä tapahtui 2000-luvun alussa. Suurta irtisanomisaaltoa ei ole sen jälkeen tapahtunut, mutta uusien kummien määrä on vähentynyt. 

Kalliola näkee, että syy kummilahjoittajien vähentymiseen on sama kuin muussakin lahjoittamisessa: suomalaisten taloustilanne on heikentynyt. 

”Toisaalta eri puolilla maailmaa on nyt paljon tarpeita, kuten Ukrainassa sodan takia. Tämä näkyy varainhankinnassa yleisesti.” 

Heikentynyt taloustilanne ei ole ainoa kummitoimintaan viime vuosina vaikuttanut kehityskulku. Myös sosiaalisella medialla on osansa muutoksessa. 

Sekä Fidassa että Interpediassa kummien ja kummilasten välinen kommunikointi on toiminut jo ennen sosiaalista mediaa järjestön kautta. Yhteystietoja ei ole siis annettu puolin tai toisin. Myöskään sensitiivistä tietoa ei ole lapsista jaettu eikä sallittu lasten kirjeissä. Muun muassa tämän takia järjestöt lukevat kirjeet ennen lähettämistä eteenpäin.  

Kummin ja kummilapsen on kuitenkin mahdollista löytää toisensa aikaisempaa helpommin. Tämä on saanut järjestöt tekemään uusia rajoituksia. 

”Kun some tuli kuvioihin, alkoi olla vaarana, että kummi ja kummilapsi löytävät toisensa. Päätimme, ettei kummi saa lapsen koko nimeä taikka lapsi kummin nimeä”, sanoo Urmas.  

Sama käytäntö on Interpedialla. 

Kummeja myös ohjeistetaan siihen, etteivät he jakaisi tietoa kummilapsistaan sosiaaliseen mediaan. Kummankaan järjestön tiedossa ei ole tapauksia, joissa ohjeistusta olisi rikottu. 

”Toki jos kummit jakavat asioita suljetussa sosiaalisen median ryhmässä, niin se ei tule meidän tietoomme”, tuumaa Kalliola. 

Vaikka kummiuden erottaa muista lahjoittamisen muodoista juuri mahdollisuus yhteydenpitoon lapsen kanssa, eivät sitä läheskään kaikki tee, sanovat molemmat. 

”Kummilapset kirjoittavat kerran kaksi vuodessa kummille ja kummit halutessaan lapselle. Enemmistö ei kuitenkaan kirjoita kummilapselleen”, kertoo Kalliola. 

Osa kummeista on kuitenkin aktiivisia yhteydenpidossaan. Jotkut jopa niin aktiivisia, että haluavat mennä vierailemaan kummin luona. 

Puhutaan kummimatkoista. Silloin yksittäinen kummi tai suurempi ryhmä menee tapaamaan kummilastaan kohteeseen järjestön kautta.  

Tapaaminen voi olla molemmille antoisa kokemus mutta myös eettisesti hankala. Lisäksi se voi olla järjestölle kallista. 

Interpedia onkin lopettanut kummimatkat kokonaan yli kymmenen vuotta sitten. Fida lopetti kummimatkojen järjestämisen ryhmille vuonna 2013, mutta omatoimisesti matkalle voi edelleen lähteä. Matkasta pitää sopia Fidan ja sen paikallisjärjestön kanssa. 

Ei voi vain ilmoittaa, että tulen nyt sinne viikoksi. 

”Ei voi vain ilmoittaa, että tulen nyt sinne viikoksi. Kummivierailut ovat rajoitettuja ja valvottuja tapaamisia”, Urmas selittää. 

World Vision on tehnyt matkoja kummikohteisiin opintomatka-nimellä. Lisäksi omatoimimatkailu on järjestön verkkosivujen mukaan mahdollista. Myös Planin nettisivuilla lukee, että kummilla on mahdollisuus vierailla kummilapsen luona. 

Osa järjestöistä sallii myös pienten lahjojen lähettämisen kummilapsille. Fida ei salli lahjoja lukuun ottamatta pieniä kirjeeseen meneviä asioita, kuten tarroja. Päätöksellä pyritään suojaamaan lapsia eriarvoisuudelta, Urmas sanoo. 

World Visionin sivulla puolestaan kerrotaan, että kummille voi lähettää kirjekuoreen mahtuvia tavaroita sekä rahalahjoja.  

Interpedialla lapselle voi lähettää rahalahjan, mutta mikäli sen arvo nousee korkeaksi, suunnataan osa summasta yleisesti ohjelmaan. Kalliola sanoo, että he pitävät rahalahjoitusta parempana vaihtoehtona kuin tiettyä tavaraa, koska paikallinen järjestö voi hankkia rahalla jotain lapsen tai yhteisön tarvitsemaa. 

Joissain Interpedian ohjelmissa kaikille lapsille annetaan järjestön puolesta myös joulu- tai syntymäpäivälahja. 

En näe, että valkoinen pelastajuus koskisi kummitoimintaa, koska työn omistavat paikalliset.

Kummitoimintaa on kritisoitu siitä, että se pitää yllä rasistisia stereotypioita ja ajatusta valkoisesta pelastajuudesta.  

Valkoinen pelastajuus tarkoittaa sitä, että etuoikeutettu ihminen, yleensä valkoinen, auttaa huonompiosaista, yleensä ei-valkoista ihmistä niin, että auttaminen palvelee ”pelastajaa” enemmän kuin autettavaa. Keskiössä on ajatus siitä, että vain valkoinen voi tuoda ”sivistystä” ja apua tietylle alueelle. 

Urmas ja Kalliola näkevät asian toisin. 

”En näe, että valkoinen pelastajuus koskisi kummitoimintaa, koska työn omistavat paikalliset. Me olemme järjestönä pienessä roolissa hankekohteessa. Ajattelemme, että kun paikalliset kumppanit ovat niin vahvoja, että voivat toimia itsenäisesti ilman meitä, vetäydymme pois”, sanoo Fidan Urmas.  

Sekä Urmas että Kalliola uskovat, että kummilahjoittamista jatketaan vielä tulevaisuudessa, sillä se on ollut toimivaa. 

”Tämä on yksi tapa, jolla voidaan luoda muutosta. Kaiken kehitysyhteistyön tavoite on tietenkin se, että työ tulee ajan myötä tarpeettomaksi ja saataisiin aikaan pysyvä muutos”, Kalliola sanoo. 

Työstä tekee antoisan Urmaksen ja Kalliolan mielestä se, että siinä näkee, kuinka yhteisö kehittyy ja lapset edistyvät elämässään. Urmas kertoo, että hänen sydäntään ovat erityisesti lämmittäneet hankkeiden onnistumisten lisäksi tilanteet, joissa yhteisöstä itsestään on noussut joku puhumaan työn puolesta. Tällaisia tarinoita hän haluaisi nähdä lisää tulevaisuudessa. 

”Maasaiyhteisön parissa Keniassa asetimme tavoitteeksi sen, että tyttöjen ympärileikkaukset loppuvat ja kun tämä tapahtuu, voimme astua takavasemmalle. Tavoite saavutettiin. Vielä ekstrana yhteisöstä nousi asian puolesta puhujaksi nainen, joka edistää nyt maasaityttöjen oikeuksia.”