Suriname lupaa pitää metsäpeitteensä 93 prosentissa, mutta ei ilmaiseksi – Metsäiset kehitysmaat haluavat suuremman osan ilmastorahoituksesta

Suriname torjuu ilmastonmuutosta suojelemalla metsiään. Maan presidentti kuitenkin varoittaa, ettei se pysty jatkamaan ilmaiseksi metsien suojelua. Maailman metsäisimmät kehitysmaat järjestivät helmikuussa kokouksen, jossa ne vaativat lisärahoitusta voidakseen säilyttää metsänsä.

(IPS) — Etelä-Amerikan koillisrannikolla sijaitseva pieni Suriname on päättänyt torjua ilmastonmuutosta pitämällä metsäpeitteensä vähintään 93-prosenttisena. Tätä palvelusta ihmiskunnalle ei kuitenkaan pystytä jatkamaan ilmaiseksi, maan presidentti Desiré Delano Bouterse varoittaa.

Suriname järjesti helmikuussa kokouksen, johon kokoontuivat maailman metsäisimmät (High Forest Cover and Low Deforestation, HFLD) kehitysmaat. Niihin kuuluvat muun muassa Panama, Kolumbia, Kongon demokraattinen tasavalta, Peru, Belize, Gabon, Guyana, Bhutan, Sambia, ja Ranskan Guayana.

Bouterse korostaa kokouksen hyväksymän julistuksen merkitystä. ”Ensisijainen viestimme on, että planeettamme on vaarassa ja se vaatii yhteistä toimintaa.”

Pääsyy kokouksen järjestämiselle oli kuitenkin se, että runsaat metsävarat omistavien maiden on hyvin vaikea saada rahoitusta, joka auttaisi säilyttämään vihreän kullan. HFLD-maat saavat 14 prosenttia kansainvälisestä ilmastorahoituksesta ja pitävät osuutta aivan liian pienenä.

”Arviot eivät riitä”

”Surinamen pinta-alasta on metsää 94,6 prosenttia, ja olemme antaneet kansainvälisen sitoumuksen, että säilytämme sen 93 prosentissa. Toisessa vaakakupissa on se tosiasia, että maamme kehittäminen vaatii rahaa”, Bouterse selittää.

Hän haluaa saada kansainvälisen yhteisön ymmärtämään yhtälön ja tarjoamaan rahoitusta, jonka avulla Suriname voi hankkia välttämätöntä koulutusta ja tarvittavia voimavaroja metsäpeitteensä säilyttämiseksi.

”Tarvitaan tarkkaa tieteellistä tutkimusta, joka antaa meille todenmukaisen kuvan siitä, mikä meidän tarjoamiemme palvelusten todellinen arvo on. Pelkät arviot eivät riitä”, Bouterse sanoo.

Hänen mukaansa tilanne koskee kaikkia metsäisiä kehitysmaita ja julistus päätettiin tehdä yhdessä, jotta vaatimukselle rahoituksesta saataisiin enemmän pontta. Suriname valittiin ryhmän viestinviejäksi, ja Bouterse vakuuttaa, että se käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet kertoa maailmalle metsäisten kehitysmaiden tilanteesta ja vaatimuksista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!