Guatemalan entinen johtaja tuomittiin kansanmurhasta

Maan entinen valtionpäämies Ríos Montt on tuomittu kansanmurhasta 80 vuodeksi vankeuteen historiallisessa oikeudenkäynnissä.

Guatemalan entinen valtionpäämies Ríos Montt on tuomittu kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan 80 vuodeksi vankeuteen.

”Tuomio on vahva viesti niin Guatemalalle kuin koko maailmalle, ettei edes valtionpäämies voi olla lain yläpuolella, kun kysymys on kansanmurhasta”, sanoo Human Rights Watchin asiantuntija José Miguel Vivanco .

Tuomio on ensimmäinen kansallisen oikeusistuimen langettama kansanmurhatuomio valtionpäämiehelle maailmassa. Se on merkittävä askel kohti parempaa tilivelvollisuutta, järjestö kommentoi.

Oikeudenkäynti ehdittiin jo kertaalleen perua, kun tapauksen pitkäaikainen tuomari todettiin jääviksi hoitamaan tapausta. Peruminen todettiin kuitenkin laittomaksi ja oikeudenkäynti jatkui.

Rios Monttin valtakauden aikana 1982-1983 tapettiin 15 verilöylyssä yhteensä 1771 alkuperäiskansoihin kuulunutta ihmistä. Oikeudenkäynnissä kuultiin sadan todistajan silminnäkijälausunnot vuosina 2000 ja 2001. Lisäksi kuultiin myös asiantuntijoita, jotka todistivat sotilaallisen komentoketjun rikoksia. Hänen läheisin neuvonantajansa Rodríguez Sánchezin vapautettiin kuitenkin syytteistä.

Monivuotinen oikeusprosessi on takkuillut pitkin matkaa lukuisten valitusten vuoksi. HRW:n mukaan perusteettomia valitusmahdollisuuksia pitäisi pystyä rajoittamaan, rikkomatta kuitenkaan syytettyjen perusoikeuksia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!