"Sirkus toi toivoa syyrialaislasten elämään pakolaisleirillä"

Rauhan lähettilääksi valittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvasi syyrialaispakolaisia Libanonissa ja Jordanian pakolaisleirillä, jossa toteutettiin myös onnistunut sirkushanke.

”Vaikka YK:n pakolaisleireillä kaikki perustarpeet on tyydytetty, on suojaa, ruokaa ja juomaa, niin kuinka pitkälle se todella riittää? Ehkä se pitää ihmisen fyysisesti elossa, mutta mitä tapahtuu ihmisten mielille?”, kysyy syyrialaisten pakolaisleirillä vieraillut Meeri Koutaniemi.

Kirkon Ulkomaanavun ensimmäiseksi Rauhan lähettilääksi valittu valokuvaaja vieraili sekä Libanonissa että Jordanian pakolaisleirillä kuvaamassa syyrialaisia pakolaisia. Matkallaan hän haastatteli ja kuvasi KUA:n Jordanian leirille perustaman sirkushankkeen osallistujia.

Suurin ongelma täyteen pakatuilla pakolaisleirillä on toimettomuus, jonka vuoksi moni leirillä pitkään ollut passivoituu, Koutaniemi sanoo. Etenkin nuorten ja lasten kohdalla tämä on raadollista.

”Näissä olosuhteissa ei pysty unelmoimaan. En haaveile, vaan odotan ja yritän selviytyä”, kertoo Koutaniemen haastattelema nuori poika Shahel.

Sirkushankkeella pyrittiinkin vastaamaan juuri tähän ongelmaan.

”Lapset saivat oppia omasta kehollisuudestaan sirkuksen kautta, mutta tärkeintä oli yhdessäolo ja nauraminen, jotka saivat ajatukset hetkeksi pois ankeista leirioloista ja sodasta”, Koutaniemi kertoo.

”Koskettavaa olikin nähdä sirkushankkeen tuoma toivo ja aktiivisuus nuorissa ihmisissä. Jopa Shahel oppi unelmoimaan. Hänen ja monien muiden lasten haaveena on nyt perustaa sirkuskoulu Syyriaan palattuaan”, Koutaniemi kertoo.

Tällä hetkellä Syyriassa on arviolta noin 6,8 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa. Maan sisäisiä pakolaisia on noin 5,1 miljoonaa ja ulkomaille on paennut yli 1,6 miljoonaa syyrialaista. Suuri osa pakolaisista asuu telttaleireillä.

KUA:n toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen kiitteli Koutaniemen kykyä kertoa sodan kauhuista aivan erityisellä tavalla.

”Sotien vaikutus ihmisiin on järkyttävää ja siitä kertominen todella vaikeaa. Meeri Koutaniemellä on erityinen kertomisen lahja. Hän on onnistunut kuvaamaan sotien vaikutuksia ihmisiin hyvin herkällä ja kohdetta kunnioittavalla tavalla.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!